Siirry pääsisältöön
Luokanopettaja

Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Kalajoen kaupungilla haettavana luokanopettajan viransijaisuus Raumankarin yhtenäiskoululla 6.8.2026-5.6.2027.

Kalajoen kaupungin perusopetuksessa on haettavana

LUOKANOPETTAJAN viransijaisuus ajalle 6.8.2026 - 5.6.2027.

Tehtävän sijoituspaikka on Raumankarin yhtenäiskoulu Himangan taajamassa.

Haemme Sinua, joka olet kehittämismyönteinen, yhteistyökykyinen ja seuraat aikaasi.

Kalajoella on neljä perusopetuksen yksikköä: yhtenäiskoulut Kalajoen keskustassa ja Himangalla, vuosiluokkien 1-6 koulut Rautiossa ja Tyngällä. Kaikki koulut toimivat ajanmukaisissa ja hyväkuntoisissa tiloissa. Opetuksen kehittämiseen panostamme paikallisesti ja yhteistyöverkostoissamme.

Tunnettuna matkailupaikkakuntana sekä kaupan ja teollisuuden keskittymien läheisyydessä Kalajoki panostaa vahvasti kansainvälisyyteen. Palveluksessamme on päätoiminen kansainvälisyyskoordinaattori sekä kansainvälinen apuopettaja.

Valituksi tulleen on ennen valintapäätöksen vahvistamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä pätevyyttä osoittavat todistukset. Palkka OVTES:n mukaan. Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen nro 986/1998 mukaan. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa

Haku tehtäviin tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 16.00.

Lisätietoja antaa Raumankarin yhtenäiskoulun rehtori Anna-Maria Palo 044 4691 873, anna-maria.palo@kalajoki.fi

http://www.kalajoki.fi

Raumankarin yhtenäiskoulun rehtori Anna-Maria Palo 044 4691 873, anna-maria.palo@kalajoki.fi

Kalajoen kaupunki, Sivistys- ja hyvinvointipalvelut, Opetuspalvelut, Raumankarin koulu (luokat 0-9)

Kalajoki tarjoaa kaikenikäisille asukkailleen kokemuksen elämänmittaisesta viiden tähden lomasta – ihan omassa kotikaupungissa. Kalajoella on hienoja tontteja ja asuntoja niin keskustassa kuin meren läheisyydessä. Harrastaakin voi melkein mitä vain, kulttuurista kuntosaliin, parkourista patikointiin. Kalajoelta ei tarvitse lähteä edes merta edemmäs lomalle, kun on oma ranta ja reilusti palveluja ihan lähellä.

Kalajoentie 5

Kalajoki 85100

Tutustu työnantajaan
Kalajoen kaupunki
Kalajoen kaupunki, Sivistys- ja hyvinvointipalvelut, Opetuspalvelut, Raumankarin koulu (luokat 0-9)
72299130.4.2026 klo 10:06 - 13.5.2026 klo 16:00MääräaikainenVirkasuhde6.8.2026OVTES:n mukainen
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Kalajoen kaupunki
Kalajoen kaupunki, Sivistys- ja hyvinvointipalvelut, Opetuspalvelut, Raumankarin koulu (luokat 0-9)
72299130.4.2026 klo 10:06 - 13.5.2026 klo 16:00MääräaikainenVirkasuhde6.8.2026OVTES:n mukainen
Sinulle suositellut työpaikat