Hakuaika päättyy 3.5.2026 klo 23:59
Haemme luokanopettajaa määräaikaiseen tehtävään Rungon kouluun lukuvuodelle 2026-2027.
Rungon koulu hakee innostunutta ja yhteistyökykyistä luokanopettajaa määräaikaiseen tehtävään (24 vvh) ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Tehtävä on pääosin vuosiluokalla 5, mutta voi sisältää opetusta myös muilla alakoulun luokka-asteilla.
Haemme joukkoomme luokanopettajaa, jolla on kokemusta opetustyöstä ja joustavista opetusjärjestelyistä sekä kiinnostusta yhteisopettajuuteen. Eduksi katsomme monipuolisen osaamisen musiikin pedagogiikassa.
Tule mukaan Kaarinan perusopetuksen ammattitaitoiseen, innokkaaseen ja kehittämishaluiseen joukkoon!
Pohjaamme työmme yhteisille arvoillemme, jotka ovat avoimuus, rohkeus ja yhteisöllisyys. Meille tärkeitä asioita ovat yhtenevä kasvun ja oppimisen polku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen käyttäytymisen myönteisen tuen pohjalta. Vuorovaikutus, sosiaaliset taidot ja yhteisöön kiinnittyminen ovat asioita, joihin panostamme.
Tarjoamme sinulle:
- myönteisen ja kehittymiseen kannustavan ilmapiirin,
- laajan ja ammatillisesti vahvan työyhteisön,
- mahdollisuuden kehittää työtehtävää ja sen sisältöä yhdessä oman vuosiluokkatiimin ja koko koulun henkilökunnan kanssa
- viihtyisät työtilat ja asianmukaiset työvälineet (kannettava tietokone, työpuhelin ja iPad),
- hyvän perehdytyksen
- laajan ja monipuolisen työterveyshuollon (Mehiläinen) ja
- työhyvinvointia tukevia palveluita, esim. Epassi-etuus, maksuton kuntosali ja uimahalli.
Lue lisää työsuhde-eduista ja Kaarinasta työnantajana Tutustu työnantajaan -painikkeella.
Eduksi katsomme:
• Kokemuksen opetustyöstä sekä joustavista opetusjärjestelyistä ja yhteisopettajuudesta
• Monipuolisen osaamisen musiikkipedagogiikassa
• Aktiivisen ja kehittämismyönteisen työotteen tiimityössä
• Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy OVTES:n mukaisesti ja on kokoaikaisessa tehtävässä (24 vvh) 3 069-3 291 €/kk.
Lasten turvallisuus on meille tärkeää kaikessa toiminnassamme ja työntekijöiden sitoutuminen suojelemaan lasten henkilökohtaista koskemattomuutta ja turvallisuutta on ehdoton edellytys valinnalle tehtävään, joten tarkistamme rikostaustaotteesi ennen työsopimuksen solmimista (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002).
Haastattelut järjestetään Rungon koululla alustavan aikataulun mukaan viikoilla 19-20.
Tule parhaaseen joukkoomme.
Mikäli kiinnostuit, täytä sähköinen hakemus Kuntarekryssä.
Lisätiedot sähköpostitse:
Rungon koulu, vs. koulunjohtaja Anna-Liisa Janatuinen, anna-liisa.janatuinen@kaarina.fi
Kaarinan kaupunki, Sivistyspalvelut, Koulutus, Rungon koulu
Kaarinassa ei vain tehdä työtä – meillä rakennetaan yhdessä parasta arkea. Toimintamme ytimessä on osaava ja hyvinvoiva henkilöstö. Henkilöstömme viihtyy meillä ja myös osoittaa sen: 86 % meistä suosittelisi Kaarinaa työnantajana. Meillä arvostetaan ihmisiä, ei pelkkiä titteleitä.
Kaarina on lähes 37 000 asukkaan aktiivinen ja kehittyvä kaupunki Varsinais-Suomessa. Parhaaseen joukkoomme kuuluu noin 1200 työntekijää eri aloilta. Työantajalupauksemme on olla paras paikka työskennellä.
Kaarina
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Kaarinan kaupunki, Sivistyspalvelut, Koulutus, Rungon koulu
Kaarinan kaupunki, Sivistyspalvelut, Koulutus, Rungon koulu