Hakuaika päättyy 11.5.2026 klo 15:00
Haluatko mukaan yhteisölliseen ja iloiseen Kalevan kouluun? Meillä pääset rakentamaan keravalaista perusopetusta omia vahvuuksiasi hyödyntäen.
Keravan kaupungin lasten ja nuorten palveluiden toimialalla on haettavana vakinainen koulunkäynninohjaajan (85%) tehtävä alkaen 10.8.2026.
Toimipiste palvelussuhteen alkaessa on Kalevan koulu.
Kalevan koulu on 1-6 luokkien alakoulu, jossa on oppilaita noin 370. Kouluun on helppo tulla julkisilla kulkuvälineillä ja se sijaitsee rauhaisalla, luonnonläheisellä alueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien äärellä.
Työskentelet koulunkäynninohjaajan työtehtävissä luokilla 1-6 sekä iltapäivätoiminnan ohjaajana. Työhösi voi sisältyä myös liikuntarajoitteisen oppilaan avustamista tai diabetesta sairastavan oppilaan tukemista.
Olet innostunut tiimityön tekijä ja sopeudut hyvin muuttuviin tilanteisiin. Hallitset monipuolisia työtapoja, muutat omaa toimintaasi tarvittaessa lapsen tarpeiden mukaisesti ja osaat toimia johdonmukaisesti erilaisissa tilanteissa. Sinulla on positiivinen asenne, hyvät vuorovaikutustaidot ja kyky tehdä moniammatillista yhteistyötä. Eduksi katsotaan liikunnallisuus ja innostus hyödyntää lähiympäristön luontoa mm. iltapäiväkerhotoiminnassa.
Instagramissa @kalevankoulukerava voit tutustua koulumme arkeen.
Tule meille työkaveriksi, tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan keravalaisten lasten hyvinvointiin. Keravalla sinua odottaa innokas ja energinen ammattilaisten joukko. Kerava on pieni suuri kaupunki, jossa toimintaympäristö on sopivan kokoinen ja yhteistyö tiivistä. Kaupunki tarjoaa hyvät puitteet kasvatukselle ja opetukselle sekä niiden kehittämiselle. Meille erityisen tärkeitä asioita ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.
Tehtävässä edellytetään soveltuvaa ammatillista koulutusta.
Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.
Keravalla koulunkäynninohjaajilla on käytössä vuosityöaika, 85 % palkkaus. Viikkotyöaika suunnitellaan siten, että se on keskimäärin 32 h/vko/vuosi. Koulujen aukioloaikoina viikkotyöaika on keskimäärin 38 h/vko ja koulujen loma-aika on vuosilomaa ja/tai työajan tasoittumisvapaata.
Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun on ennen työn aloittamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Rehtori Pia-Maria Honkanen p. 040 318 2297
pia-maria.honkanen@kerava.fi
Kalevan koulu
Kerava on vehreä ja elinvoimainen kaupunki, jossa jokainen rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Olemme kestävästi kasvava kaupunki ja hyvinvoivat keravalaiset ovat meille sydämen asia. Keravalla työskentelee noin 1400 ammattilaista, jotka tuottavat laadukkaita palveluita erinomaisella palveluasenteella toisten työtä ja osaamista arvostaen. Runsaan 38 000 asukkaan Keravan saavutat helposti niin pääradan junalla kuin autoillenkin. Kaupungin arvot rohkeus, inhimillisyys ja osallisuus näkyvät kaikessa toiminnassamme.
Henkilöstökyselymme mukaan henkilöstömme kokee työnsä merkitykselliseksi, töihin on mukava tulla ja työkavereiden apuun ja tukeen voi luottaa.
Kalevankatu 66
Kerava 04230
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Kalevan koulu
Kalevan koulu