Siirry pääsisältöön
Liikunnan ja terveystiedon päätoiminen tuntiopettaja

Hakuaika päättyy 30.4.2026 klo 12:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme Kirkkonummen kunnan suomenkielisiin opetuspalveluihin liikunnan ja terveystiedon päätoimista tuntiopettajaa määräaikaiseen virkaan ajalle 11.8.2026-19.2.2027. Tehtävän sijoituspaikkana on Porkkalan lukio.

Porkkalan lukio on noin 600 opiskelijan yleislukio Kirkkonummen keskustassa. Siirrymme tammikuussa 2027 uuteen Sivistyksen talo Lyyraan yhdessä ruotsinkielisen Kyrkslätt gymnasiumin ja Kirkkonummen opistojen kanssa. Porkkalan lukio on monipuolisesta ja innostavasta opetustarjonnastaan tunnettu yleislukio. Meillä voi suuntautua oman kiinnostuksen mukaan polkuopintoihin. LUMA-polku, tulevaisuuspolku, taidepolku ja hyvinvointi ja liikunta -polku syventävät osaamista valituissa aineissa ja kokoavat yhteen samoista asioista kiinnostuneet opiskelijat.

Työn ydintehtävänä on lukion liikunnan ja terveystiedon opetus. Arvostamme pedagogisia taitoja, kuten kykyä tukea erilaisia oppijoita, digipedagogiikan taitoja sekä opetusmenetelmien monipuolisuutta. Edellytämme myös hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä ja innokkuutta osallistua koulun toimintaan omaa opetusta laajemmin. Toivomme kykyä opettaa Wanhojen tansseja.

Tarjoamme sinulle:
- lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
- liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (Epassi)
- ilmaisen uintimahdollisuuden Kirkkonummen uimahallissa henkilökorttia vastaan.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.

Tehtävän kelpoisuus määritellään asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998).

Tehtävässä on kolmen (3) kuukauden koeaika.

Virkasuhteeseen valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä tulee toimittaa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Hakemukset toimitetaan 30.4.2026 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kuntarekry.fi (työavain KIR-03-132-26).

Alkuperäiset työ- ja opiskelutodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

https://www.porkkalanlukio.fi/

Porkkalan lukion rehtori Akseli Salmi, p. 050 310 7078.

Kirkkonummen kunta, Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue, Suomenkieliset opetuspalvelujen palveluryhmä, Suomenkieliset koulut, Porkkalan lukio

Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva yli 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 1 700 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.

Kirkkotallintie 6A

Kirkkonummi 02400

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Kirkkonummen kunta
Kirkkonummen kunta, Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue, Suomenkieliset opetuspalvelujen palveluryhmä, Suomenkieliset koulut, Porkkalan lukio
KIR-03-132-2615.4.2026 klo 14:05 - 30.4.2026 klo 12:00MääräaikainenVirkasuhde11.8.2026 - 19.2.2027Ei etätyömahdollisuuttaOVTES
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Kirkkonummen kunta
Kirkkonummen kunta, Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue, Suomenkieliset opetuspalvelujen palveluryhmä, Suomenkieliset koulut, Porkkalan lukio
KIR-03-132-2615.4.2026 klo 14:05 - 30.4.2026 klo 12:00MääräaikainenVirkasuhde11.8.2026 - 19.2.2027Ei etätyömahdollisuuttaOVTES
Sinulle suositellut työpaikat