Hakuaika päättyy 26.6.2026 klo 12:00
Pienluokkien ohjaajat
Lieksan kaupungin perusopetukseen Keskuskoulun alakoululle haetaan koulunkäynninohjaajia määräaikaisiin työsuhteesiin 10.8.2026-5.6.2027. Työaika on 30-38,25h/vko. Ohjaaja toimii pääsääntöisesti erityisluokassa koulunkäynninohjaajana. Osa työtunneista voi kohdistua aamu- ja iltapäivätoimintaan.
Lieksan Keskuskoulu sijaitsee nimensä mukaisesti aivan kaupungin keskustan ytimessä. Yleisopetuksen ryhmien lisäksi koulullamme on neljä erityisopetuksen pienryhmää sekä valmistavan opetuksen luokka. Toimintaympäristönämme on koulun tilojen lisäksi läheltä löytyvät monipuoliset liikuntamahdollisuudet urheilupuistossa (hyvinvointikeskus Liehu, jäähalli, yleisurheilukenttä jne), kirjasto, kulttuurikeskuksen Brahe-sali sekä kauniit keskustan puistot.
Koulunkäynninohjaajan työnkuva on monipuolinen. Koulunkäynninohjaaja työskentelee opettajan työparina luokassa koulupäivän aikana.Erityisluokissa opettaja ja luokan ohjaajat toimivat tiiviinä tiiminä. Koulunkäynninohjaajan tehtävänään on tukea oppilaidenn työskentelyä ja avustaa tarvittaessa erilaisissa tilanteissa. Koulunkäynninohjaaja voi työskennellä ohjaajana myös aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Arvostamme koulunkäynninohjaajan kokemusta, valmiutta kohdata erilaisia oppijoita sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Tarjoamme sinulle mm.
- mukavan työyhteisön tuen
- Lieksan kaupungin henkilöstöedut ja koulutukset
- kattavan työterveyshuollon
Kelpoisuusehtona on koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu vastaava tutkinto. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tarkastetaan mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Palkka koostuu tehtävän vaativuuden arviointiin perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkasta sekä mahdollisesta työkokemuslisästä ja työsuorituksen arviointiin perustuvasta henkilökohtaisesta lisästä.
Haastattelut pidetään kesäkuun aikana.
Työ alkaa 10.8.2026. Tehtävässä noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa.
Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Lieksan kaupunki on savuton työpaikka.
Rikostaustaote
Rehtori Johanna Rossi, p. 040 1044 235, johanna.rossi(at)lieksa.fi
Hakemukset pyydetään lähettämään ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekryn kautta www.kuntarekry.fi 26.6.2026 klo 12.00 mennessä (työavain LIE-02-46-25).
Mikäli sähköinen hakeminen ei ole mahdollista, voi hakemuksen lähettää postitse osoitteeseen Lieksan kaupunki, kirjaamo, PL 41, 81701 Lieksa. Myös paperisten hakemusten tulee olla perillä viimeistään 26.6.2026 klo 12.00.
Lieksan kaupunki, Hyvinvointi, Perusopetus
Lieksa on noin 10 000 asukkaan vireä kaupunki Pohjois-Karjalassa, Pielisen rannalla, alle 100 km päässä Joensuusta.
Lieksan kaupunki on paikkakunnan suurin työnantaja noin 350 työntekijällään. Pitkät työurat, toimiva palkkausjärjestelmä, panostaminen työhyvinvointiin ja koulutukseen sekä alati kehittyvä organisaatio ovat Lieksan kaupungin vahvuuksia työnantajana. Lieksan kaupungin strategia ulottuu vuoteen 2030, strategian menestyksen kärjet ovat julkisuuskuva ja viestintä, työ, toimeliaisuus ja yritystoiminta sekä terävä taloudenpito. Lieksan kaupunki on savuton työpaikka.
Lieksassa on monipuolinen elinkeinorakenne, toimivat kaupalliset ja julkiset palvelut sekä hyvät harrastusmahdollisuudet koko perheelle. Lieksa on kuuluisa kauniista luonnostaan: Koli, Ruunaan retkeilyalue, Pielinen ja Patvinsuon kansallispuisto sekä lukuisat järvi- sekä vaara- ja harjumaisemat tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Lieksassa panostetaan erityisesti kaupunkilaisten hyvinvointi- ja liikuntapalveluiden kehittymiseen. Lieksassa on tilaa elää, asua ja harrastaa!
Lieksa - Missä korpi, siellä kulta
Koulukatu 16
Lieksa 81700
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Lieksan kaupunki, Hyvinvointi, Perusopetus
Lieksan kaupunki, Hyvinvointi, Perusopetus