Siirry pääsisältöön
Perusopetuksen luokanopettaja

Hakuaika päättyy 8.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haetaan perusopetuksen luokanopettajan viransijaista Orimattilaan Tönnön koululle.

Orimattilan kaupungin opetuspalveluissa on haettavana perusopetuksen luokanopettajan viransijaisuus ajalle 1.8.2026-31.7.2027, sijoituskouluna on Tönnön koulu.

Kyseessä on yhdysluokka 5-6. Tehtäviin kuuluu 5. ja 6. luokan oppiaineiden lisäksi opetusta myös muilla luokilla. Kokemus yhdysluokkaopetuksesta katsotaan eduksi. Opetustunteja on 26 h.

Tönnön koulu on peruskoulu, joka käsittää erillisluokat 1-6 ja yhdysluokan 5-6. Koulussa on n. 150 perusopetuksen oppilasta, 9 luokanopettajaa, erityisopettaja ja 4 ohjaajaa. Arvostamme yhteistyökykyä, joustavuutta ja kykyä ja halua toimia yli luokkarajojen.


Virkojen kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.

Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Noudatamme virassa kuuden kuukauden koeaikaa.

Virkaa haetaan kuntarekryn kautta 8.5.2026 klo 15.00 mennessä. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tulee liittää sähköiseen hakemukseen.

Määräaikaisessa tehtävässä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

https://peda.net/orimattila/peruskoulut/pl/tkl2 http://www.orimattila.fi

rehtori Timo Lohikainen
p. 040 848 1836
timo.lohikainen@orimattila.fi

Tönnön koulu

Orimattila on noin 16 300 asukkaan vireä maaseutukaupunki Lahden naapurissa. Orimattila kasvaa ja kehittyy 200 000 asukkaan Päijät-Hämeessä lähellä pääkaupunkiseutua. Asukkailleen Orimattila tarjoaa toimivat ja hyvät peruspalvelut. Vapaa-ajan iloksi kaupungissa on aktiivinen kulttuuri- ja urheiluelämä sekä useita luontokohteita.

Tönnönkoskentie 12

Orimattila 16300

  • Savuton työpaikka
  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Orimattilan kaupunki
    Tönnön koulu
    OLA-01-46-2624.4.2026 klo 11:00 - 8.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026-31.7.2027Ei etätyömahdollisuuttaOVTES:n mukaan
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Orimattilan kaupunki
    Tönnön koulu
    OLA-01-46-2624.4.2026 klo 11:00 - 8.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026-31.7.2027Ei etätyömahdollisuuttaOVTES:n mukaan
    Sinulle suositellut työpaikat