Siirry pääsisältöön
Perheohjaaja, tehostettu perhetyö, Pietarsaari

Hakuaika päättyy 7.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tule meille töihin!

Haemme perheohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen Pohjanmaan hyvinvointialueelle, alkusijoituspaikka tehostettu perhetyö- palveluyksikössä ja toimi sijoittuu pohjoiselle alueelle. Vakituinen työsuhde alkaa sopimuksen mukaan.

Lapsi- ja perhepalveluiden tulosalue vastaa sosiaalihuollon osalta kaikesta lapsia ja perheitä koskevasta sosiaalityöstä ja sosiaalipalveluista.

Tehostettu perhetyö on lastensuojelulain mukainen tukimuoto. Lastensuojelun tehostettu perhetyö on intensiivistä, usein perheen kriisitilanteeseen liittyvää tukea, jonka yhtenä elementtinä voidaan pitää kontrollia. Työtä tehdään usein monialaisena yhteistyönä. Tehostetun perhetyön avulla tuetaan vanhemmuutta, annetaan ohjausta lasten hoidossa ja kasvatuksessa, vahvistetaan perheen toimintakykyä sekä annetaan ohjausta kodin arkirutiinien hallintaan. Tehostetun perhetyön tavoitteena on löytää ja vahvistaa perheen omia voimavaroja. Työtä toteutetaan perheen omassa kodissa tai sen lähiympäristössä.

Arvostamme työkokemusta lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelystä sekä hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja.

Työtehtävät edellyttävät ajokorttia ja mahdollisuutta oman auton käyttöön.

Tarjoamme monipuolista, vastuullista ja mielenkiintoista työtä, jossa työkavereiksesi saat työstään innostuneita alan ammattilaisia. Työssäsi sinun ei tarvitse ratkaista kaikkea itse, sillä tarjoamme työsi tueksi muun tiimin, johtavan sosionomin ja esihenkilön tuen. Voit vaikuttaa oman työn suunnitteluun ja käyttää osaamistasi monipuolisesti asiakkaiden kanssa. Työnantaja tarjoaa työterveyshuollon sekä kulttuuri- ja hyvinvointietuja mm. ePassi edun.

Kelpoisuusvaatimus:
Soveltuva korkeakoulututkinto sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015, § 8) mukaan tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitettu laillistettu ammattihenkilö tai muu soveltuva korkeakoulututkinto.
Hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito maamme molemmissa kansalliskielissä.

Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 § mukainen rokotussuoja. Lisäksi valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa vaadittava lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä esittää rikosrekisterilain 6 § 2. mom. tarkoitettu ote rikosrekisteristä.

Sovelletaan koeaikaa.

http://www.pohjanmaanhyvinvointi.fi

Palveluyksikön päällikkö Jutta Lahtinen
puh. 040-7078170
jutta.lahtinen@ovph.fi

Palvelupäällikkö Sirpa Siirtola
puh. 0400-772230
sirpa.siirtola@ovph.fi

Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, erikoissairaanhoidon palvelut sekä pelastuspalvelut Pohjanmaan maakunnassa.

Pietarsaari

Pietarsaari 68600

Tutustu työnantajaan
Pohjanmaan hyvinvointialueOVPH-13-115-2623.4.2026 klo 08:00 - 7.5.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhdeSopimuksen mukaanSOTE-sopimuksen mukaan Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Pohjanmaan hyvinvointialueOVPH-13-115-2623.4.2026 klo 08:00 - 7.5.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhdeSopimuksen mukaanSOTE-sopimuksen mukaan
Sinulle suositellut työpaikat