Siirry pääsisältöön
Hanketyöntekijä, liikunnan ja hyvinvoinnin edistäminen

Hakuaika päättyy 14.5.2026 klo 23:59

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Sonkajärven kunta hakee määräaikaista hanketyöntekijää kuntalaisten liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävään hankkeeseen. Hankkeen toteutusaika on 1.6. - 31.12.2026.

Hanketyöntekijänä vastaat hankkeen käytännön toteutuksesta, koordinoinnista ja raportoinnista. Hankkeen tavoitteena on lisätä kuntalaisten fyysistä aktiivisuutta, vahvistaa yhteisöllisyyttä, tukea eri kohderyhmiä ja kehittää kunnan liikunnallista toimintakulttuuria monialaisessa yhteistyössä.

Tehtäviisi kuuluvat mm.
• hankkeen toimenpiteiden suunnittelu ja toteuttaminen hankesuunnitelman mukaisesti
• monialaisen yhteistyön koordinointi kunnan toimialojen, hyvinvointialueen, seurojen ja järjestöjen kanssa
• liikuntaneuvonnan tarjoaminen kuntalaisille
• hankkeen viestintä, talouden seuranta ja raportointi rahoittajalle

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva tutkinto. Hakijalle katsotaan eduksi kokemus hanketyöstä ja eri ikäryhmien, etenkin lasten ja nuorten, ohjaamisesta.

Arvostamme oma-aloitteisuutta, joustavuutta ja yhteistyötaitoja sekä kykyä asiakaskohtaamisiin.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kvtes:n mukaan. Tehtävään valitun on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä lain 504/2002 tarkoittama rikosrekisteriote 30 vuorokauden kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Valinnassa noudatetaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa.

https://sonkajarvi.fi/fi

Eveliina Suanto, sivistystoimen esihenkilö
eveliina.suanto@sonkajarvi.fi
0400 768 623

Sonkajärven kunta, Sivistyslautakunta, Nuoriso- ja liikuntatoimi

Vuonna 1922 perustettu Sonkajärven kunta sijaitsee Pohjois-Savon maakunnan pohjoisosassa. Kunnassa on 3600 asukasta ja se on tunnettu mm. vuosittain järjestettävistä Eukonkannon MM-kisoista. Kunnassa on kaksi taajamaa, Sonkajärvi ja Sukeva. Kunnalla on nykyaikaiset ja monipuoliset liikuntapaikat ja harrastusmahdollisuudet molemmissa taajamissa.

Lyseotie 3

Sonkajärvi 74300

Tutustu työnantajaan
Sonkajärven kunta
Sonkajärven kunta, Sivistyslautakunta, Nuoriso- ja liikuntatoimi
SONK-02-6-2629.4.2026 klo 15:15 - 14.5.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhde1.6. - 31.12.20262065,53
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Sonkajärven kunta
Sonkajärven kunta, Sivistyslautakunta, Nuoriso- ja liikuntatoimi
SONK-02-6-2629.4.2026 klo 15:15 - 14.5.2026 klo 23:59MääräaikainenTyösuhde1.6. - 31.12.20262065,53
Sinulle suositellut työpaikat