Siirry pääsisältöön
Varhaiskasvatuksen opettaja

Hakuaika päättyy 6.5.2026 klo 12:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tule meille varhaiskasvatuksen opettajaksi viihtyisään Lapinniemen päiväkotiin. Meillä on täällä iloinen ja innokas tiimi odottamassa sinua.

Tervolan kunnan sivistystoimessa on haettavana

Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä ajalle 1.8.2026 - 31.7.2027, hakuaikaa on jatkettu.

Haemme Lapinniemen päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajaa pienten osastolle.

Päiväkodissamme on neljä osastoa ja esikoululaisten iltapäiväosasto. Tarjoamme iloisen, aktiivisen, kannustavan ja lapsilähtöisen työtiimin.

Arvostamme ammatillista osaamista, reipasta työotetta sekä ratkaisukeskeisyyttä.

Kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain 26 § mukaisesti.

Tervolan kunta tarjoaa työntekijöilleen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun, maksuttoman kuntosalin, lainattavia liikuntavälineitä ja sujuvat työterveyspalvelut. Tervolassa työntekijät saavat lisäksi hyvän perehdytyksen ja lämpimän työskentelyilmapiirin.

Työsuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Tasopalkka 2986,85€. Toimi täytetään 4 kuukauden koeajalla.

Tervolan kunta on savuton työpaikka.

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Hakemukset on jätettävä sähköisenä osoitteessa www.kuntarekry.fi 6.5.2026 klo 12.00 mennessä. Työavain TER-01-11-26.

http://www.tervola.fi

Lisätietoja varhaiskasvatusjohtaja Marika Passlin marika.passlin@tervola.fi tai 040 518 4791.

Lapinniemen päiväkoti

Etelä-Lapissa tulijat ja olijat halaa tervetulleeksi pieni Tervolan kunta. Se on välittämisen, ennakkoluulottoman ongelmanratkaisun ja silmäkulman pilkkeen eli ämpäripäisyyden koti. Tervolassa on luotu ja ylläpidetty poikkeuksellisen hyvät kuntapalvelut, yritysympäristöt ja vaalittu yhteisöllistä elämäntapaa. Nelostietä hurauttaa Tervolan rauhasta ja luonnon kauneudesta alueen lähikaupunkeihin hetkessä.

Päiväkodintie 10

Tervola 95300

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Tervolan kunta
    Lapinniemen päiväkoti
    TER-01-11-2623.4.2026 klo 13:08 - 6.5.2026 klo 12:00MääräaikainenTyösuhde1.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2986,85 €
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Tervolan kunta
    Lapinniemen päiväkoti
    TER-01-11-2623.4.2026 klo 13:08 - 6.5.2026 klo 12:00MääräaikainenTyösuhde1.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2986,85 €
    Sinulle suositellut työpaikat