Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 23:59
Lähihoitajana Vuokkokoti 1:ssä työskentelet ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa, jossa arki rakentuu 29 asukkaan kodinomaisessa yksikössä.
Työssäsi yhdistyvät vastuu, ammatillinen osaaminen ja mahdollisuus vaikuttaa asukkaiden hyvinvointiin
Tehtäväsi
Vuokkokoti 1 sijaitsee Turun Koivulan kaupunginosassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yksikkö on jaettu kahteen tupaan, joissa toisessa on 15 asukasta ja toisessa on 14. Työsi keskiössä on asukkaan turvallinen, kuntouttava ja merkityksellinen arki. Tehtävässäsi vastaat asukkaiden palveluiden toteuttamisesta kokonaisvaltaisesti kuntouttavalla työotteella osana moniammatillista tiimiä.
Työsi sisältää asukkaan perushoidon ja lääkehoidon toteuttamista sekä terveyden edistämisen suunnittelua, toteutusta ja arviointia annettujen määräysten ja toimenpiteiden mukaisesti. Arjessa mahdollistat oSKE-toiminnan, eli osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä tukevan toiminnan toteutuksen asukkaille ja tuet heidän toimintakykyänsä yksilölliset tarpeet huomioiden.
Osallistut hoitotyön päätöksentekoon suunnittelemalla ja organisoimalla työtehtäviä, huolehtimalla tiedottamisesta, raportoinnista ja kirjaamisesta sekä toimimalla vuorollasi työvuoron vastuuhoitajana suunnitelman mukaisesti. Vastuuhoitajan tehtävässä huolehdit myös sijaisjärjestelyistä esihenkilön ohjeen mukaisesti.
Työhösi kuuluu tiivis yhteistyö asukkaan hoitoon ja hyvinvointiin liittyvien sidosryhmien sekä omaisten kanssa. Lisäksi ylläpidät omaa ammattitaitoasi, osallistut yksikön toiminnan kehittämiseen sekä ohjaat opiskelijoita ja osallistut uusien työntekijöiden perehdytykseen.
Mitä tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle vastuullisen ja merkityksellisen työn ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Saat työhösi hyvän perehdytyksen ja tiimin tuen sekä apua ja tukea työhösi aina tarvittaessa.
Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja käytössä on myös lukittava pyörävarasto pyörällä kulkeville työntekijöille.
Mitä odotamme sinulta
Odotamme sinulta ammatillista ja kuntouttavaa työotetta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä valmiutta toimia vastuullisesti osana moniammatillista tiimiä. Työ edellyttää hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa.
Eduksi katsotaan voimassa oleva LOVE-lääkelupa (tarvittaessa voit tarvittaessa suorittaa työnantajan kautta), kokemus ikäihmisten parissa työskentelystä sekä Pegasos OMNI- ja RAI-osaaminen ja hyvät tietotekniset taidot.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillinen perustutkinto (lähihoitaja) tai alan aikaisempi kouluasteinen tutkinto sekä voimassa oleva rekisteröinti JulkiTerhikki - ja JulkiSuosikki-rekisterissä.
Etenemme rekrytoinnissa jo hakuaikana, joten älä jää odottamaan - hae tehtävää nyt ja tule tekemään työtä, jolla on todellinen merkitys ikääntyneiden arjessa.
Noudatamme tartuntatautilain 48§ mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä.
Tehtävään valitun on esitettävä itseään koskeva lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.
Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi sinulla on mahdollisuus saada erilaisia lisiä, esim. työkokemuslisä (3-8%). Työkokemuslisää maksetaan hyväksi laskettujen työvuosien perusteella ja mukaan lasketaan myös muilla työnantajilla tehty saman alan työ. Jos sinulla on hyväksi luettavaa työkokemusta yli 15 vuotta, voit nopeastikin ansaita lomaa korkeimman taulukon mukaan eli jopa 38 päivää vuodessa, joka tarkoittaa 7,5 viikkoa lomaa vuodessa.
Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Olemme nikotiiniton työpaikka.
Ikääntyneiden palveluiden rekrytointi
ikapalveluidenrekry@varha.fi
p. 040 578 5892 (arkisin klo 9-15)
Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden palvelut, Asumispalvelut
Olemme noin 23 000 asiantuntijan työpaikka – yksi maamme suurimmista työnantajista. Me huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä turvaamme pelastustoimen. Teemme töitä kaikkia koskettavien tärkeiden asioiden parissa!
Me olemme #hyvintekijät!
Murkionkatu 10
Turku 20740
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden palvelut, Asumispalvelut
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Ikääntyneiden palvelut, Asumispalvelut