Hakuaika päättyy 15.4.2026 klo 15:00
Sievin kunnan varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana 15.4.2026 klo 15.00 mennessä varhaiskasvatuksen sosionomi 3.8.20206 alkavaan vakituiseen työsuhteeseen. Työn suorittamispaikka Linnunlaulun päiväkoti.
Sievin kunnan varhaiskasvatuspalvelujen tavoitteena on edistää lasten tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä vahvistaa lasta kannustavaa ja osallistavaa toimintakulttuuria. Haluamme tarjota lapselle mahdollisuuden myönteisiin oppimiskokemuksiin monimuotoisessa kasvuympäristössä yhdessä osaavan ja sitoutuneen henkilöstön kanssa.
Varhaiskasvatuksen sosionomin päätehtävät muodostuvat lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja kasvatuksen tehtävistä lapsiryhmässä. Sosionomi toimii osana kasvattajatiimiä ja osallistuu varhaiskasvatuksen pedagogiikan suunnitteluun, toteutukseen, dokumentointiin, arviointiin ja kehittämiseen. Sosionomi vastaa osaltaan perheiden palveluohjauksesta ja yhteistyöstä monialaisissa verkostoissa vahvistaen lasten ja perheiden hyvinvointia, voimavaroja ja yhteisöllisyyttä.
Arvostamme vahvaa pedagogista osaamista, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja sekä positiivista ja vastuullista työotetta tiimissä ja koko työyhteisössä. Olet motivoitunut oman työn kehittämiseen, hyödynnät työssäsi sosiaalipedagogista osaamistasi ja koet lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemisen tärkeänä tehtävänä.
Tarjoamme sinulle nykyaikaiset toimintapuitteet, innostavan työympäristön ja mielenkiintoiset työtehtävät. Työnantajana tarjoamme myös monipuoliset kouluttautumismahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen sekä kilpailukykyiset henkilöstöedut. Tule mukaan kehittämään Sievin varhaiskasvatuspalveluita. Toimintaamme voit tutustua Sievin varhaiskasvatuspalveluiden Instagram- ja Facebook-sivuilla.
Varhaiskasvatuksen sosionomin palkka määräytyy paikallisten tasokriteerien mukaan tasolle A 2890,26 €/kk + mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä. Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävään on varhaiskasvatuslain 27 §:n mukainen kelpoisuus ja työaika on 38.25 h/vko. Muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Ensisijainen haku Kuntarekry.fi-sivujen kautta www.kuntarekry.fi. Vaihtoehtoisesti hakemuksen voi toimittaa osoitteella: Sievin Kunta/varhaiskasvatuspalvelut, Haikolantie 16, 85410 Sievi.
Hakemuksia ei palauteta. Alkuperäiset todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.
päiväkodin johtaja Outi Pudas p. 044 4883 350
varhaiskasvatuspäällikkö Kristiina Korpi p. 044 4883 351
Sievin kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatuspalvelut
Rohkeasti kehittyvä Sievi on ihmisläheinen, hyvinvoiva ja innovatiivinen kunta, joka tarjoaa laadukkaat peruspalvelut. Arvojamme ovat rohkeus, positiivisuus, ihmisläheisyys ja avarakatseisuus.
Sievin kunnassa on monipuoliset työsuhde-etuudet. Käytössä on ePassi, työsuhdepolkupyöräetu ja monia muita liikuntaetuuksia. Kattavan työterveyshuoltomme hoitaa Mehiläinen. Sievin kunta tukee työntekijöiden kouluttautumista.
Sievi on teollistunut maaseutupitäjä, jossa peruspalvelut ovat lähellä. Olemme kolmen kaupungin keskellä, matkaa Ylivieskaan laajempien palveluiden äärelle on 25 km. Kalajoen Hiekkasärkiltä Sieviin on vain 60 km. Tervetuloa meille töihin!
Haikolantie 16
Sievi 85410
Sievin kunta
Sievin kunta