Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Verkostot ja sosiaalinen media työnhaussa

9.8.2023 09:46

Olet varmaan joskus kuullut, kuinka joku on kertonut saaneensa työpaikan omien verkostojensa kautta. Missä ihmeessä nämä verkostot oikein ovat ja voiko niitä jotenkin hankkia?

Useimmilla ihmisillä on laajemmat verkostot kuin äkkiseltään osaisi itsekään ymmärtää. Omia verkostoja myös voi ja kannattaa rakentaa vuosien varrella, aloittaen jo ensimmäisistä kesätyöpaikoista. Sosiaalinen media, etenkin LinkedIn, on nykypäivänä yksi tärkeimpiä kanavia verkostoitumiseen ja omien verkostojen ylläpitoon. Tarkastellaan seuraavaksi, miten verkostoja ja sosiaalista mediaa voi hyödyntää omassa työnhaussa.

Verkostot

Läheiset ja tuttavat. Vaikka sinulla ei olisi yhtään työkokemusta, sinulla todennäköisesti on edes muutamia ihmisiä lähipiirissäsi. Monet aloittavatkin työuransa hankkimalla kesätyöpaikan esimerkiksi oman vanhemman tai tutun yrittäjän työpaikalta.

Oman lähiverkoston rooli voi kuitenkin olla merkittävä myös myöhemmässä vaiheessa työuraa – henkilöstö saa usein tiedon avautuvista työpaikoista ennen julkista yleisöä, ja on tyypillistä, että näistä vinkkaillaan omille läheisille ja tutuille. On siis hyvä pysyä kärryillä siitä, millaisissa työpaikoissa omat läheiset ja tuttavat työskentelevät, jotta voit myös pyytää tietoa sinua kiinnostavasta työnantajasta ja kenties saada helpommin jalkaa oven väliin.

Vapaa-ajan toiminta. Vaikka harrastuksilla ei useinkaan ole kovin suurta merkitystä työnhaussa, saatat muodostaa tärkeitä yhteyksiä niiden parissa pitkin elämääsi. Esimerkiksi entinen valmentaja tai joukkuekaveri saattaa tulla vastaan, kun haet uuteen työpaikkaan.

Harrastusten lisäksi myös esimerkiksi erilaiset luottamustehtävät tai järjestö-/yhdistysaktiivisuus voi synnyttää laajojakin verkostoja kanssasi samanhenkisten ihmisten kanssa. Tällainen toiminta on usein myös hyvä lisä CV:ssä.

Työelämässä ja työnhaussa suositus on jokseenkin merkittävä asia riippumatta siitä, kuinka hyvin sinua suositellut tai sinusta esimerkiksi omalle esihenkilölleen maininnut henkilö sinut loppupeleissä tuntee.

Opiskelukaverit. Erityisesti ammattikouluissa ja korkea-asteella opiskellessa kannattaa pitää mielessä, että opiskelukaverisi saattavat tulevaisuudessa olla työkavereitasi tai jopa toimia sellaisissa asemissa saman alan yrityksissä, joissa päätetään uusien tekijöiden palkkaamisesta. Tutustumalla erityisesti oman alan ja toki myös muiden alojen opiskelukavereihin voit saada pysyvän kontaktin esimerkiksi sosiaalisen median kautta henkilöihin, joiden kautta voit saada tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia.

Työkaverit ja esihenkilöt. Harva pysyy nykypäivänä samassa työpaikassa koko työuraansa. Muista, että myös muut työyhteisösi jäsenet saattavat vaihtaa työpaikkaa jossain kohtaa ja kenties siirtyä sellaiseen työpaikkaan, joka myös sinua voisi jossain kohtaa kiinnostaa. Muodostamalla hyvän luottamussuhteen esihenkilöösi kanssa voit myös varmistaa, että hakiessasi uuteen työpaikkaan saat hyvät suositukset.

Koulutukset ja tapahtumat. Mikäli sinulla on mahdollista osallistua esimerkiksi opiskelujärjestösi, työpaikkasi tai muun tahon järjestämiin koulutuksiin ja tapahtumiin, kokeile ihmeessä näihin osallistumista. Tilaisuudesta saatavan varsinaisen opin ja kokemuksen lisäksi nämä ovat loistavia paikkoja tavata uusia ihmisiä.

Mentorointi. Mentorointi on menetelmä, jossa kokeneempi henkilö eli mentori jakaa tietoaan ja kokemuksiaan vähemmän kokeneelle henkilölle eli aktorille. Samalla mentori voi oppia itsestään ja laajentaa näkemyksiään esimerkiksi mentoroinnin kohteena olevasta ammattialasta saadessaan tuoretta näkökulmaa asioihin.

Monet ammattijärjestöt ja työpaikat tarjoavat erilaisia mentoroinnin muotoja osana jäsentensä ja henkilöstönsä osaamisen kehittämistä. Mentoroitavana eli aktorina voit saada mentoroinnista äärimmäisen hyviä vinkkejä ja oivalluksia oman urasi suhteen. Mikäli sinulle ei ole tarjolla jotain kautta varsinaista mentorointiohjelmaa, voit pyytää mentoriksesi esimerkiksi sinulle tuttua henkilöä. Mentorin ei välttämättä tarvitse olla edes saman alan ihminen ja mentorointi voi tapahtua hyvin kevyestikin, esimerkiksi etätapaamisina kerran kuussa.

Muista, että verkostosi saattavat olla laajemmat kuin luuletkaan ja niitä voi myös kasvattaa monin tavoin!

Sosiaalinen media

Työnantajat ja työnhakijat somessa. Useimmat työnantajat ovat jo oppineet, että avoimista työmahdollisuuksista kannattaa kertoa siellä, missä työnhakijatkin ovat – ja nykypäivänä se tarkoittaa sosiaalista mediaa. Sosiaalisessa mediassa jaetaan sekä tietoa avoimista työpaikoista että myös tuodaan esille omaa organisaatiota työpaikkana. Voit siis kenties myös tutustua työnantajiin samassa paikkaa kuin mistä saat tiedon työpaikoista, aivan kuten kuntarekry.fi -sivustollakin.

Työnhakijana sinun on kuitenkin hyvä muistaa, että työnantaja ei välttämättä aina osaa kohdistaa viestiään juuri oikealle kohderyhmälle, joten et voi jäädä vain odottelemaan, että kaikki mahdollisuudet tulevat sinua vastaan selatessasi sosiaalisen median kanavien uutisvirtaa.

Voit hyödyntää sosiaalista mediaa aktiivisesti myös itse maksimoidaksesi kohtaamasi työmahdollisuudet. Toki työnhaussa tärkein kanava on erilaiset työnhakusivustot, kuten kuntarekry.fi, jossa avoimet työpaikat julkaistaan. Tieto kuitenkin voi helposti hukkua massan sekaan ja esimerkiksi viime hetken kesätyöpaikkoja tai ns. peruutuspaikkoja ei välttämättä osaa etsiä, ellei niistä tiedoteta myös sosiaalisessa mediassa.

LinkedIn. LinkedIn on suurin yksittäinen sosiaalisen median kanava, jota hyödynnetään rekrytoinneissa ja työnhaussa. LinkedInissä jaetaan asioita kuten esimerkiksi Facebookissakin, mutta pääasiassa työelämään liittyen ja hieman laajemmalle yleisölle. Alusta myös sisältää mm. sisäisen ”Jobs” osion, jossa työnantajat voi ilmoitella työpaikkojaan ja työnhakija niitä selata.

Toki LinkedIn vaatii myös niitä verkostoja. Jokaisen on kuitenkin helppo päästä alkuun tekemällä oman profiilin (joka on kuin sosiaalinen CV:si) ja lisäämällä kontakteiksi omat läheiset ja tutut. LinkedInissä kynnys verkostoitumiseen ei ole läheskään niin suuri kuin esimerkiksi Facebookissa, joka on alustana paljon henkilökohtaisempi.

LinkedInissä voit ja sinun kannattaa lähettää kontaktipyyntöjä kaikille verkostosi jäsenille ja aina kun tapaat uusia ihmisiä, joiden työprofiilista voisi sinulle olla jatkossa iloa tai hyötyä, lähetä heille kontaktipyyntö. Näin LinkedIn-verkostosi kasvaa pikkuhiljaa ajan myötä ja pääset sitä kautta myös näkemään enemmän hyödyllisiä keskusteluja. LinkedInissä voit ja sinun kannattaa myös seurata sinua kiinnostavia työnantajia, jotta näet heidän julkaisunsa.

Muut kanavat. Mikäli olet kiinnostunut tietyn työnantajan työmahdollisuuksista, ota ihmeessä seurantaan kaikki heidän sosiaalisen median kanavansa tai vähintäänkin käy katsomassa, millaista sisältöä he jakavat missäkin kanavassa. Saatat esimerkiksi huomata, että kyseisellä työnantajalla onkin tapana jakaa tietoa avoimista työpaikoista LinkedInin sijaan Facebookissa tai Instagramissa.

Avointen työpaikkojen markkinointiin voi törmätä nykyään lähes jokaisessa sosiaalisen median kanavassa – varsinkin videosisällön yleistyttyä myös esimerkiksi TikTok on tärkeä rekrytointikanava eri toimijoille mm. kesätyörekryjen aikaan, kun halutaan tavoittaa nuoria.

Voitkin miettiä sopivat seurantakanavat ja -kohteet pitkälti sen perusteella, millaista työnhakijaryhmää edustat, missä kanavissa sinua kiinnostavat työnantajat toimivat ja millaista sisältöä niissä jaetaan.

Seuraamalla Kuntarekryä LinkedInissä, Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja TikTokissa saat kätevästi tietoa mielenkiintoisista työpaikoista, työnantajista ja työnhakuun liittyvistä ajankohtaisista asioista!

Ole aktiivinen. Sosiaalisessa mediassa pelkkä läsnäolo ei riitä, vaan myös itse on oltava aktiivinen omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Voit esimerkiksi jakaa ajatuksiasi työelämään liittyvistä teemoista tai tehdä oman työnhakuilmoituksen LinkedInissä, jotta sinut huomataan. Voit myös lähestyä työnantajia sosiaalisen median kautta kommentoimalla heidän julkaisujaan tai lähettämällä yksityisviestiä, jossa tiedustelet ystävällisen kiinnostuneesti tulevista työmahdollisuuksista.

Voit myös seurata erilaisia hashtageja eli aihetunnisteita, jotka liittyvät työnhakuun. Sinun ei siis välttämättä tarvitse ottaa seurantaan lukuisia erilaisia sivuja ja toimijoita, vaan voit hakea somealustan yleishausta jotain tiettyä aihetunnistetta, jonka jälkeen näet kaikki siihen liittyvät julkaisut.

Toki kaikki eivät käytä aihetunnisteita, joten tällä menetelmällä voi jäädä jotain myös näkemättä. Kuitenkin, esimerkiksi #kesätyö, #rekrytointi ja muut vastaavat ovat hyvin yleisesti käytettyjä ja kokeilemalla erilaisia hakusanoja löydät varmasti paljon hyödyllistä sisältöä.

Erottuaksesi työnhaussa sinun kannattaa siis hyödyntää sosiaalista mediaa nimensä mukaisesti – olemalla sosiaalinen!

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Töitä hakemassa Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.