Mira Tiainen työskentelee Liperin kunnalla henkilöstöpäällikkönä.
Miran työelämä alkoi terveydenhoitajaopinnoilla ja eteni mm. optisen alan kautta hoitotyön esihenkilötehtäviin, kunnes hän kaksi vuotta sitten haki ja tuli valituksi Liperin kunnan henkilöstöpäälliköksi. Pyysimme häntä kertomaan urapolustaan Kuntarekryn artikkelisarjaan alanvaihdosta.
”Koen, että tällä hetkellä olen siinä työssä missä haluan olla, ja minkä puitteissa haluan osaamistani vahvistaa.”
Terveydenhoitoalan monet kasvot
Mira kouluttautui alun perin terveydenhoitajaksi. Valmistumishetkellä alalla oli kuitenkin todella huono työtilanne ja muutaman vuoden määräaikaisuuksien jälkeen hän pohti uutta suuntaa ja sellainen löytyi: ”Ajauduin optiselle alalle, kun Joensuuhun perustettiin valtakunnallisen optikkoketjun toimipiste.” Työnsä ohessa hän suoritti optisen alan myyjän ammattitutkinnon ja viihtyi kentällä muutaman vuoden. ”Sitten tuli sellainen kaipuu, että kyllähän minä olen terveydenhoitaja”, Mira kertoo. Alan työtilanne alkoi samanaikaisesti kohentua ja Mira hakeutui Karelia AMK:n terveydenhuoltoalan erikoistumisopintoihin opiskelemaan hyvinvointijohtamista ja osaamisen johtamista. Opintojen aikana hän tutustui taas sairaanhoitopiirin työntekijöihin ja takaisinpaluun mieli vahvistui.
Mira päätti hakea takaisin sairaalamaailmaan ja työllistyi aluksi vuorotteluvapaan sijaisuuteen keskussairaalaan. Koska hänellä oli kertynyt kokemusta ja osaamista optiselta alalta, siirtyi hän seuraavaksi silmäpoliklinikalle ja erikoistui syvemmin silmäasioihin. Varahenkilönä toimimisen jälkeen hän sai vakituisen paikan silmäkeskuksen sairaanhoitajana. ”Sitten tuntui että hei, kyllähän minä voisin taas opiskella lisää”, Mira kertoo. Tässä kohtaa kiinnostus kohdistui hallintoon ja johtamiseen ja Mira alkoi suorittaa avoimen yliopiston kautta terveyshallintotieteen opintoja.
Hallintotieteiden opiskelu herätti kiinnostuksen esihenkilötyötä ja opitun käytäntöön viemistä kohtaan, mutta kokemuksen puute mietitytti: ”Kun hakee esihenkilötöitä, yleensä edellytetään aiempaa kokemusta siitä, mutta minulla oli vain opintotaustaa”, Mira kertoo. Hän sai kuitenkin mahdollisuuden aloittaa määräaikaisena osastonhoitajana neurologian puolella.
”Ajattelin, että eihän se ota, jos ei annakaan. Se on vaan lähdettävä tekemään, että saa sitä esihenkilökokemusta”, Mira muistelee. Hän jätti rakkaan silmäkeskuksen ja lähti rohkeasti kokeilemaan työskentelyä uudella erikoisalalla. Oppimatka kohtasi kuitenkin heti haasteita, kun kyseinen osasto integroituikin pian aloituksen jälkeen toiseen osastoon: ”Siitä tuli iso vajaan vuoden muutosjohtamisen matka, jossa opettelin esihenkilötyötä ja samalla johdin muutosta yksikössä, joka ei ollut omaa erikoisalaa.”
Mira kertoo selvinneensä muutostilanteessa hyvällä tuella ja päättäväisyydellä: ”Vaikka hoitajan työssä ja esihenkilötyössä on samoja elementtejä, eikä sinun ole pakko olla työalan substanssiosaaja sitä johtaaksesi, on kuitenkin oltava nöyrä sille henkilöstön osaamiselle ja kuunnella heitä oppiakseen.” Haasteiden keskellä Mira oli päättänyt jatkaa osaamisensa vahvistamista ja hakenut terveyshallintotieteen tutkinto-opiskelijaksi Itä-Suomen yliopistoon ja alkoi opiskella työnsä ohessa.
Määräaikaisen neurologian osastonhoitajan pestin päättyessä ei Mira jäänyt tyhjin käsin, vaan haasteiden selättäminen oli poikinut useammankin tarjouksen apulaisosastonhoitajan virasta. Hän päätti valita lastenkeskuksen paikan ja lähteä jälleen tutustumaan uuteen erikoisalaan. Opinnot jatkuivat samanaikaisesti työn ohessa, lukuun ottamatta muutamia yksittäisiä kuukausia opintovapaalla. Valmistuessaan noin viisi vuotta sitten terveyshallintotieteiden maisteriksi Mira oli jo edennyt lastenkeskuksen osastonhoitajaksi. Sitten tuli jälleen tuttu olo – mitä seuraavaksi? ”Tykkäsin kyllä työstä ja lastenkeskuksesta, sielläkin olin vahvasti päässyt tekemään muutosjohtamista, kun tuli yhdistymisiä. Halusin katsoa ne muutokset loppuun ja hommat käyntiin, mutta tiesin, että sitten olisi minun aika katsoa taas mitä tekisin”, Mira muistelee.
Hän piti osastonhoitajan työssä jo paljon mm. osaamisen kehittämisestä, resurssienhallinnasta, vuosilomasuunnittelusta ym. hallinnollisista asioista. Siun sotessa sattuikin sitten avautumaan sopivasti resurssisuunnittelijan paikka, johon hän haki ja tuli valituksi. Resurssisuunnittelijana hän oli mukana projektissa, jossa otettiin käyttöön uutta osaamispohjaista työvuorosuunnitteluohjelmaa. Myös tämä tehtävä oli hyvin opettavainen ja sopi Miran kiinnostuksiin ja vahvuuksiin: ”Minusta hyvin suunniteltu on jo pitkälti tehty.”
Sairaalasta kunnantalolle
”Resurssisuunnittelijana työskenneltyäni pari vuotta huomasin Kuntarekrystä, että Liperin kunnassa on auki henkilöstöpäällikön virka”, Mira kertoo. Ajatus jälleen uudesta muutoksesta ei kuitenkaan lähtenyt kokonaan siitä, vaan hänelle oli jo aiemmin tullut olo, että sairaalamaailma alkaa olla nähty: ”Muistan ajatelleeni, että on sitä elämää varmaan keskussairaalan ulkopuolellakin, josta käsin myös resurssienhallinta toimi. Jos en olisi lähtenyt tuolloin kunnan tehtäviin, olisin varmaan siirtynyt vähintään perusterveydenhuollon puolelle.” Halu kokea hallinnollinen työ jostain toisesta näkökulmasta oli syttynyt.
Miran mukaan ne asiat, joita Liperin kunnan henkilöstöpäällikön hakutekstissä painotettiin, osuivat häneen hämmästyttävän hyvin: ”Hei, minähän osaan nämä asiat, tunnen nämä ohjelmistot ja minulla on sopiva koulutus ja työkokemusta! Ensimmäistä kertaa tuntui, että joku työpaikkailmoitus oikeasti kolahti ja ajattelin, että tässä on minun paikka.” Liperi oli hänelle myös entuudestaan tuttu, koska hän asuu kunnassa. Mira päätyi hakemaan ja tuli valituksi. Valintapäätökseen hän uskoo vaikuttaneen laaja-alaisen kokemuksensa esihenkilötyöstä ja resurssienhallinnasta sekä koulutustaustansa – terveyshallintotieteiden opinnot ovat käytännössä lähes samat kuin ns. perinteisessä hallintotieteiden ohjelmassa, ja lisäksi hän luki pitkänä sivuaineena työ- ja organisaatiopsykologiaa.
”Siitä me sitten lähdettiin rakentamaan yhteistyötä”, Mira toteaa. Liperin kunnan henkilöstöhallinnossa työskentelee hänen lisäkseen vain hallintosihteeri, työntekijöitä kunnalla on noin 520. Hänen nykyinen työnsä henkilöstöpäällikkönä on hyvin monimuotoinen – työtehtäviin sisältyy mm. työsuhde- ja lakiasiat, ohjeistusten laatimista, sisäistä valvontaa ja raportointia, yhteistyötä pääluottamusmiesten ja viranhaltijoiden kanssa, henkilöstö- ja työllisyysjaoston työtä, rekrytointiasioita, työhyvinvoinnin kehittämistä sekä viestinnän kanssa yhteistyössä mm. kuntailmeeseen ja työnantajamielikuvaan liittyvää työtä esimerkiksi rekrytointimessuilla. Lisäksi hän toimii työsuojelupäällikkönä.
”Onhan tässä ollut oppimatka, mutta työtä en ole koskaan pelännyt ja olen järjestelmällinen, ulospäinsuuntautunut ja itseohjautuva. Ei tässäkään kukaan tule sanomaan mitä tehdä, vaan työpäivät muotoutuvat työnkuvan puitteissa sen mukaan, miten sitä rakentaa ja mitä asioita tulee pöydälle.” Miran mukaan erityisesti kuntaorganisaation toiminnan erityispiirteisiin on pitänyt tutustua ja esimerkiksi poliittinen yhteistyö näkyy kunnassa vahvemmin kuin sote-organisaatiossa.
Mira on paitsi laajentanut omaa osaamistaan uuden työn kautta, myös pystynyt hyödyntämään kaikkea aiempaa kokemustaan vahvasti siinä: ”Asiat kuitenkin ovat monesti samankaltaisia ja verrattavissa, esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja sotepuolen haasteet henkilöstön saatavuudesta.” Mira kertoo nauttivansa työnsä laaja-alaisuudesta, koska kunnan henkilöstöhallinnossa ollaan niin monen asian ja eri toimialojen työntekijöiden kanssa tekemisissä. Hän tykkääkin työnsä puolesta tavata työntekijöitä kaikilta eri aloilta ja nähdä, mitä esimerkiksi kouluilla, vesihuollossa ja liikuntapaikoilla tehdään, Toimintaympäristössä tapahtuu koko ajan ja muutoksissa pitää olla mukana – erityisesti verkostojen ja yhteistyön merkitys korostuu.
”Olen tykännyt, päivääkään en ole katunut enkä vaihtaisi pois. Työ on tuntunut mielenkiintoiselta joka päivä ja olen edelleen työn imussa. Toki esim. kuntatalous haastaa, resursointi mietityttää ja haasteita on, mutta viihdyn.”
Ajatuksia alanvaihdosta
Töiden ohella opiskelu vaatii Miran mukaan organisoimista ja järjestämistä sekä sen hyväksymistä, että opintoja on suoritettava vapaa-aikana. Tämä vaatii toki myös perheeltä siinä mukana elämistä, mutta on se kuitenkin yhdisteltävissä, mikäli on riittävän päättäväinen ja motivoitunut: ”Ajattelin, että kyllä se tehdään kun on aloitettukin”. Välillä oli epävarmoja ja haastavia aikoja, mutta Miran opiskeluja helpotti se, että heitä oli useampi Joensuusta, jotka suorittivat samoja opintoja yhtäaikaisesti. Vaikka paljon pystyi tekemään myös Joensuusta käsin, oli Kuopioon välillä ajettava oppimaan ja verkostoitumaan: ”Yhteistyöllä se onnistui, vuoropäivinä ajettiin”.
Miran mukaan opiskelu vaatii myös sen, että on aidosti kiinnostunut opiskeltavasta asiasta ja löytää ne itselleen sopivat apuvälineet ja opiskelutekniikat, sama kuin työnteossakin. Hän kokee saaneensa jokaisista opinnoista aina perspektiiviä silloiseen työhönsä sekä löytäneensä uusia mahdollisuuksia, mitä voisi kokeilla työelämässä. ”Ei ole oikeastaan koskaan ollut mitään pakkoa edetä uralla vaan muutokset lähteneet halusta nähdä asiat toisesta näkövinkkelistä, enkä kyllä olisi maisteri ilman sitä aitoa kiinnostusta”, Mira pohtii. Hän kokee opintojensa vieneen häntä aina vahvasti johonkin uuteen suuntaan.
”Toki tunnistin jo aiemmin omat kiinnostukseni ja vahvuuteni hallinnon puolelle, mutta en silti viisi vuotta sitten olisi osannut ajatella, että olen henkilöstöpäällikkö, vaan ehkä ennemmin jonkun organisaation esihenkilöasemassa. Olen aina tykännyt esihenkilötyöstä sen vaativuuden tunnistaen, mutta koen, että olen tällä hetkellä siinä työssä missä haluan olla ja minkä puitteissa haluan osaamistani vahvistaa”, Mira toteaa.
Alanvaihdon Mira näkee aina hyppynä tuntemattomaan, mutta pysyttelemällä perusturvallisella alueella tuskin saavuttaa niitä omia unelmia: ”Pitää uskaltaa kokeilla eri asioita, tarttua hetkeen ja tilaisuuteen, vaikka se olisikin riskialtista.” Mirakin on lähtenyt työuransa aikana moneen otteeseen esimerkiksi määräaikaiseen työsuhteeseen, uudelle työnantajalle tai erikoisalalle, vaikka onkin joutunut oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Alanvaihto ei hänen mukaansa myöskään tarkoita sitä, että osaamisen kanssa pitäisi aloittaa nollasta: ”Olen tosi ylpeä siitä sotetaustasta ja sieltä karttuneesta kokemuksesta. Sotemaailmassa oppi priorisoimaan.”
Miran mukaan alaa vaihtaessa tulee olla myös armollinen itselleen: ”Eihän sitä tarvitse osata ja tietää kaikkea heti vaan sitten opetellaan ja pyydetään neuvoa.” Myös luotto omaan osaamiseen on tärkeää – Mirakin koki henkilöstöpäällikön paikan omakseen ilman aiempaa kokemusta kuntahallinnosta. Hän ei vieläkään koe olevansa sataprosenttinen osaaja, mutta se ei haittaa. Toki alanvaihto vaatii oman aktiivisuuden lisäksi usein myös hyvää tuuria ja oikeita ihmisiä ympärillä, esimerkiksi sen työnantajan, joka antaa ensimmäisen esihenkilöpestin ilman aiempaa esihenkilökokemusta.
”Vielä ei ole tullut oloa mitä seuraavaksi! Oppimatka on vielä kesken ja tässä kuitenkin saa niin laajasti kokea niitä eri näkökantoja, joita kaipasin”, Mira toteaa. Täydennyskoulutushaaveita kuitenkin on hautumassa – jos jokin kannattaa, niin kouluttautuminen.
