
Sijaisuudet ja keikkatyö
Meillä on jatkuva tarve sijaisille ja erilaisiin monipuolisiin tehtäviin
Tule töihin Jyväskylän kaupungille!
Jyväskylän kaupunki on alueen suurin työnantaja. Suomen seitsemänneksi suurimmassa kaupungissa on vetovoimaa!
Kuntapalveluita tuottava kaupunkiorganisaatio tarjoaa työntekijöilleen hyvät uramahdollisuudet. Kaupungin palveluksessa työskentelee 5000 oman alansa ammattilaista sadoilla eri ammattinimikkeillä. Työnantajana kaupunki on moderni ja turvallinen, ja se mahdollistaa myös hyvät kehittymismahdollisuudet – kaikkia työntekijöitä kannustetaan lämpimästi jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen.
Tervetuloa töihin Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksessamme on avoinna useita paikkoja.
Lue lisää ja tule mukaan rakentamaan lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 5000 työntekijää lukuisilla eri toimialoilla. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus.
Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.
Meillä pääset tekemään työtä, jonka merkitys näkyy jokaisen kuntalaisemme arjessa.
Viihtyisä ja monipuolinen Jyväskylä, Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki, on yksi maan suosituimmista muuttokohteista. Jyväskylässä on runsas palvelutarjonta, paljon harrastusmahdollisuuksia, arvostettu yliopisto ja myös muita korkeatasoisia oppilaitoksia. Jyväskylässä asuu lähes 142 0000 asukasta ja kaupunki on alueen merkittävin työllistäjä.
Jyväskylän kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa. Seudun suurimmalla työnantajalla onkin tarjota monenlaisia työharjoittelijapaikkoja monien eri alojen opiskelijoille.
Kukapa olisi parempi kertomaan kuin omat työntekijämme.
Meillä on jatkuva tarve sijaisille ja erilaisiin monipuolisiin tehtäviin
Opiskelijoille tarjoamme työharjoittelupaikkoja ja muita mahdollisuuksia urapolun aloittamiseen.