Ole yksi parhaista, tule töihin Kaarinaan!
Kaarinan kaupunki
Oskarinkatu 4, 20780 Kaarina
Postiosoite: PL 12, 20781 Kaarina
Tervetuloa tekemään yhdessä parasta Kaarinaa!
Kaarina on noin 36 000 asukkaan rohkeasti kehittyvä kaupunki Varsinais-Suomessa. Työllistämme noin 1200 eri alojen ammattilaista.
Opetuksen kenttämme muodostuu kymmenestä perusopetuksen koulusta, joista yksi on ruotsinkielinen. Lisäksi kaupungissamme toimii noin 400 opiskelijan lukio.
Parhaaseen joukkoomme kuuluu noin 400 perusopetuksen ja lukiokoulutuksen ammattilaista. Haluatko olla yksi parhaista? Avoimet työpaikkamme löytyvät tältä sivulta.
Tervetuloa tekemään yhdessä parasta Kaarinaa arvojemme mukaisesti – avoimesti, rohkeasti ja yhteisöllisesti.
Meillä Kaarinassa koulutuksen parissa työskentelyä ohjaa panostaminen käyttäytymisen myönteiseen tukemiseen, vuorovaikutukseen ja oppilaiden osallisuuteen. Teemme yhdessä parhaamme, jotta jokainen lapsi ja nuori voi kokea kuuluvansa kouluyhteisöönsä ja oppia koulussa vahvat sosiaaliset taidot.
Henkilöstöllemme tarjoamme mahdollisuuksia kokea työn ja onnistumisen iloa osana opetuksen ammattilaisten joukkoa. Olemme kehitysmyönteinen yhteisö ja panostamme henkilöstömme hyvinvointiin. Tarjoamme muun muassa mahdollisuuden työnkiertoon. Kaarinassa käytössäsi on kannettava tietokone, työpuhelin ja iPad.
Me pohjaamme työmme yhteisiin arvoihin, jotka ovat avoimuus, rohkeus ja yhteisöllisyys.
Meille tärkeitä asioita ovat yhtenevä kasvun ja oppimisen polku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen käyttäytymisen myönteisen tuen pohjalta.
Vuorovaikutus, sosiaaliset taidot ja yhteisöön kiinnittyminen ovat asioita, joihin panostamme.
Yksi parhaista, luokanopettaja Lauri, kertoo työstään:
Toimin nyt yhdeksättä vuotta luokanopettajana, ja olen lisäksi erikoistunut teknisen työn opettamiseen. Koulussamme on rento meininki ja mielestäni parasta täällä on työyhteisö. Työkavereille ja esihenkilölle voi puhua kaikista asioista ja saada vertaistukea käytännön kysymyksissä.
Työnantajana Kaarina on hyvä. Meillä on hyvät henkilöstöedut ja meillä suhtaudutaan joustavasti myös virkavapauksiin. Olin itsekin vuoden virkavapaalla, ja sen päätyttyä tuntui hienolta palata tuttuun työyhteisöön. Koulussamme panostetaan hienosti opetukseen ja kasvatukseen. Meillä on myös hyvät resurssit: tarpeeksi henkilökuntaa, hyvät ja ajanmukaiset työvälineet ja uusi koulurakennus.
Kaarinan kaupungilla työskentelee monipuolisesti eri alojen ammattilaisia. Etsimme joukkoomme osaajia muun muassa varhaiskasvatukseen, perus- ja lukio-opetukseen, hallintoon, tekniselle alalle sekä vapaa-ajan palveluiden pariin.
Tervetuloa tekemään yhdessä parasta Kaarinaa arvojemme mukaisesti – avoimesti, rohkeasti ja yhteisöllisesti.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.