Siirry pääsisältöön
Harrastustuntiohjaaja

Hakuaika päättyy 31.7.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Kuusamon kaupunki hakee harrastustuntiohjaajia määräaikaisiin työsuhteisiin ajalle 7.9.2026-21.5.2027

Tilaa hengittää - Sua kutsuu Kuusamo

Ainutlaatuisen luonnon keskellä sykkii aktiivinen ja jatkuvasti kehittyvä monipuolisten palveluiden talousalueen elinvoimainen kaupunkikeskus. Meille tärkeitä arvoja ovat hyvinvointia tukeva arjen sujuvuus ja turvallisuus, yhteisöllisyys, osaamisen jatkuva kehittäminen ja vastuulliset valinnat.

Haemme HARRASTUSTUNTIOHJAAJIA

Kuusamon kaupunki on mukana Harrastamisen Suomen malli -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on tarjota peruskoululaisille mahdollisuus mielekkääseen ja maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Haemme hankkeeseen tuntiohjaajia määräaikaisiin työsuhteisiin ajalle 7.9.2026-21.5.2027.

Harrastustoiminnan tuntiohjaaja toimii peruskouluissa hankkeen järjestämien erilaisten harrastusten tuntiohjaajana. Harrastustoiminnan tuntiohjaajalla on valmiuksia ohjata yksilöllisemmin myös erityistä tukea ja rohkaisua tarvitsevia lapsia ja nuoria.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulu-, opistoasteen tai muu 2. asteen ammattitutkinto.

Lisäksi edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, yhteistyökykyä, oma-aloitteisuutta sekä vastuullista ja kehittävää työotetta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen vaatii kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä ja harrastusryhmien ohjaamisesta sekä oman auton käyttömahdollisuutta.

Eduksi luetaan monipuolinen liikunta- tai kulttuurialan osaaminen.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES). Tehtävässä noudatetaan KVTES:n mukaista koeaikaa. Valitun on esitettävä nähtäväksi lain (504/2002) edellyttämä hyväksyttävä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Hakemukset tulee tehdä ensisijaisesti sähköisesti internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi. Työavain nro 726435. Sähköisen hakemuksen liitteeksi tulee skannata kelpoisuuden osoittavat todistukset. Vaihtoehtoisesti hakemuksen voi toimittaa osoitteella Kuusamon kaupunki, sivistystoimisto, PL 9, 93601 KUUSAMO. Alkuperäiset kelpoisuustodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Kuusamon kaupunki tarjoaa työntekijöilleen henkilökuntaetuna ePassin. Kehitämme henkilöstön osaamista ja käytössä on liukuva työaika sekä mahdollisuus etätyöhön tehtävänkuvan niin salliessa.

http://www.kuusamo.fi http://maanpinnalla.fi/alueet/kuusamo/

Kulttuuritoimenjohtaja Ulla Ingalsuo-Laaksonen, puh. 040 028 1057, sähköposti etunimi.sukunimi@kuusamo.fi

Kuusamon kaupunki, Kasvatus- ja sivistystoimi, Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut, Liikuntapalvelut

Luontokaupunki Kuusamo on rajoja ylittävä, omatoimisten ja yritteliäiden ihmisten vieraanvarainen alueensa keskus. Innostus ja rohkeus ovat yhteistyön perustana - täällä asiat tehdään vähän eri tavalla. Hyvä elämä kukoistaa kansainvälisessä ja luovassa ympäristössä. Kuusamon menestyminen perustuu toimiviin palveluihin, ympärivuotiseen matkailuun, puhtaan luonnon ja sen raaka-aineiden kestävään käyttöön. Kuusamon kaupunki työllistää n. 650 työntekijää.

Kitkantie 42

Kuusamo 93600

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Kuusamon kaupunki
    Kuusamon kaupunki, Kasvatus- ja sivistystoimi, Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut, Liikuntapalvelut
    72643511.6.2026 klo 11:00 - 31.7.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde7.9.2026 - 21.5.20271434,57 e / tunti
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Kuusamon kaupunki
    Kuusamon kaupunki, Kasvatus- ja sivistystoimi, Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut, Liikuntapalvelut
    72643511.6.2026 klo 11:00 - 31.7.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde7.9.2026 - 21.5.20271434,57 e / tunti
    Sinulle suositellut työpaikat