Hakuaika päättyy 24.6.2026 klo 15:00
Viiden kunnan yhteinen ortodoksisen uskonnen opettajan määräaikainen virka.
Varkauden kaupungin hyvinvoinnin ja kasvatuksen toimialan perusopetuksessa on haettavana määräaikaista täyttämistä varten ajalle 1.8.2026 - 31.7.2027 viiden kunnan (Varkaus, Leppävirta, Heinävesi, Joroinen ja Rantasalmi) yhteinen
ORTODOKSISEN USKONNON PÄÄTOIMINEN TUNTIOPETTAJAN VIRKA (vakanssinro 310180).
Tehtävään kuuluu ortodoksisen uskonnon opettamista peruskouluikäisille ja lukiolaisille Varkaudessa, Leppävirralla, Heinävedellä, Joroisissa ja Rantasalmella.
Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset ja palkkaus määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä.
Edellytämme virkaan valittavalta sitoutumista ProKoulun toimintaperiaatteisiin sekä vahvoja ja monipuolisia yhteistyö-, vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja.
Eduksi luetaan kokemus vastaavasta tehtävästä ja yhteistyötaidot usean oppilaitoksen suuntaan.
Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Ennen viran vastaanottamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista, valitun tulee esittää itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote sekä huumausainetestiä koskeva todistus.
Sähköiset hakemukset pyydetään jättämään määräaikaan mennessä ilmoituksen hakulomakkeella. Hakemukseen voi liittää PDF-tiedostoina ansioluettelon ja jäljennökset tutkintotodistuksista. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset pyydetään tarvittaessa erikseen nähtäviksi.
Ilmoitus on julkaistu: Varkauden kaupungin Intra-sivuilla ja www.varkaus.fi.
Hakuaika: 10. - 24.6.2026 klo 15 mennessä.
rehtori Teemu Mustonen
teemu.mustonen@varkaus.fi, 044 444 2698
Waltterin koulu
Warkaus on vahvaa teollisuusperintöä ja kansainvälistä energiateknologiaa vain tunnin matkan päässä Kuopiosta ja Mikkelistä, Saimaan rannalla. Järvien halkomassa kaupungissamme kaikki on lähellä, niin palvelut kuin työpaikatkin.
Meiltä löytyy rohkeutta ottaa henkilöstö ja asukkaat mukaan päättämään itseensä vaikuttavista asioista. Meillä on loistavia omia ideoita ja loput varastamme. Kehitämme arjessa.
Ryöstä aikaa itsellesi ja perheellesi ja #teeWarkaus!
Urheilukatu 21
Varkaus 78210
Waltterin koulu
Waltterin koulu