Sairaanhoitaja

Hakuaika päättyy  4.6.2024 15:00

Sairaanhoitajan tehtävä kehitysvammaosastolla.

Sairaanhoitaja toimii kuusipaikkaisella kehitysvammaosastolla yhdessä 11 ohjaajan kanssa palveluyksikköpäällikön alaisuudessa. Potilaspaikoista kolme on varattu lapsille ja nuorille sekä kolme aikuisille. Yleisimpiä hoitoon ohjautumisen syitä ovat käyttäytymisen häiriöt sekä muut psyykkiset vaikeudet. Työtä tehdään ylilääkärin ja moniammatillisen tiimin tuella yhdessä potilaiden läheisten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Sairaanhoitajien perustehtävänä on potilaiden hoitotyö kehitysvammaosastolla. Työtä toteutetaan hoito-, palvelu- ja kuntoutumissuunnitelman mukaisesti toimintakykyä tukevalla työotteella. Työ on pääsääntöisesti kaksivuorotyötä, tarvittaessa kolmivuorotyötä. Tehtäviin sisältyy myös uusien työntekijöiden perehdytys ja opiskelijaohjaus sekä muut erikseen sovittavat tehtävät.

Kelpoisuusehtona on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen pätevyys Suomessa, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan tutkinto. Edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Lääkeluvat tulee olla voimassa tai ne tulee päivittää tehtävän vastaanottamisen jälkeen.

Hakijalta edellytämme kykyä organisoida työtään sekä myönteistä asennetta muutokseen ja toiminnan kehittämiseen. Katsomme eduksi aikaisemman kokemuksen kehitysvammatyöstä. Arvostamme itsenäistä työotetta, hyviä tiimityöskentelytaitoja sekä iloista ja reipasta työasennetta. Olet joustava, oma-aloitteinen ja haluat oppia uutta.

Palkkaus on Kainuun hyvinvointialueen vahvistaman tehtävän vaativuuden arvioinnin mukainen, 2852,53 €/kk. Työ alkaa 22.7.2024, koeaika 6 kk.

Vastaanotamme hakemukset pääsääntöisesti Kuntarekryssä.

Postitse lähetettävä hakemus osoitetaan Anu Kupariselle ja lähetetään osoitteella:
Kainuun hyvinvointialue, kirjaamo
PL 400
87070 Kainuu
Kuoreen merkintä: "sairaanhoitaja, kehitysvammaosasto"
Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus (T-todistus) terveydentilastaan sekä todistus rikostaustan selvittämisestä (laki lasten kanssa työskenteleville rikostaustan selvittämisestä 504/2002) ennen tehtävän vastaanottamista).


Lisätietoja

https://hyvinvointialue.kainuu.fi

Yhteystiedot

Anu Kuparinen, palveluyksikköpäällikkö, puh. 040 671 1039, anu.kuparinen@kainuu.fi

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Kainuun hyvinvointialue on noin 4 000 osaajan työpaikka, jonka tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut koko maakunnassa. Haluamme olla aidosti hyvä työnantaja. Tarjoamme työntekijöillemme mukavan työyhteisön, mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kouluttautua. Työilmapiiri meillä on tunnetusti rento ja mukava. Me tuemme täällä kollegoitamme ja panostamme työntekijöidemme viihtymiseen. Kainuussa elämme luonnonläheistä elämää ja palveluiden lisäksi lähellämme on myös runsas kulttuuritarjonta. Maakuntana olemme rautainen yhdistelmä elinvoimaa, huipputeknologiaa ja sujuvaa arkea. Katso Kainuun hyvinvointialueen avoimet työpaikat Kuntarekrystä ja tule työskentelemään kanssamme kainuulaisten hyvinvoinnin puolesta! Tutustu työnantajaan

Kuntarekryn somekanavissa jaetaan avoimia työpaikkoja ja hyödyllisiä työnhakuvinkkejä. Ota @kuntarekry seurantaan Facebookissa, Instagramissa, LinkedInissä, X:ssä ja TikTokissa!