Hakuaika päättyy 23.2.2026 klo 23:59
Haemme tiimiimme Pirkanmaan hyvinvointialueelle uusia työkavereita perustason ensihoitajan tehtäviin.
Ensihoitajana hoidat äkillisesti sairastunutta tai loukkaantunutta potilasta kohteessa, teet potilaan tilan ja hoidon tarpeen arviointia, tarvittavat hoitotoimenpiteet sekä teet arvion hoidon kuljetustarpeesta, ja tarvittaessa kuljetat potilaan tarkoituksenmukaisimpaan hoitopaikkaan. Lisäksi osallistut hyvinvointialueen palveluiden kehittämiseen. Työskentelet Pirkanmaan hyvinvointialueen ensihoitopalvelun ensihoitoyksiköissä, sekä tarvittaessa muissa ensihoitopalvelun yksiköissä ja tehtävissä. Meillä on avoinna kaksi virkaa ja yksi toimi (työsuhde).
Miksi tulla meille Pirkanmaalle?
❤️ Pidämme huolta ammattitaidosta, ja tuemme kouluttautumista halutessasi.
❤️ Työssäsi tukena on aktiivinen työparisi, osaava työyhteisö ja ensihoidon johto, joiden puoleen voit kääntyä kaikissa kysymyksissä
❤️ Tarjoamme sinulle henkilöstöetuina mm. vuosittaisen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun sekä työnantajan lounasedun Epassilla, tyhy-toimintaa, Virkisty Vapaalla ry:n toiminnan ja työterveyshuollon palvelut. Työpaikalla on tarjolla myös kahvit ja teet. Tutustu tarkemmin: https://www.pirha.fi/tietoa-meista/toihin-meille/palkkaus-ja-henkilostoedut
Perustason ensihoitajaksi olet kelpoinen, jos:
❤️ olet lähihoitaja tai sairaanhoitaja ja sinulla on ensihoitoon suuntaava koulutus sekä
❤️ sinulla on ensihoidon asetuksen (585/2017) 8 §:ssä edellytetty ensihoitopalvelun yksikössä työskentelevän henkilöstön pätevyys ja työkokemusta
❤️ olet rekisteröitynyt Lupa- ja valvontaviraston ammattihenkilörekisteriin.
Edellytämme vähintään kahden vuoden työkokemusta ensihoitotyöstä, vähintään C1-luokan voimassa olevaa ajokorttia ja hyvää somen kielen taitoa. Sinulla tulee olla suoritettuna lääkehoidon kurssit LOVe LOP, KIPU 1, GER 1 ja PKV kuukauden sisällä palvelussuhteen alkamisesta. Eduksi katsomme muun ensihoitoa tukevan työkokemuksen ja ensihoitoon soveltuvat koulutukset. Ensihoitotyössä korostuvat joustavuus, paineensietokyky ja kiinnostus oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Ensihoitajan tehtävässä tarvitaan hyviä yhteistyö-, ryhmä- ja asiakaspalvelutaitoja sekä motivoitunutta ja ergonomista työotetta. Työssä korostuvat itsenäinen työote, kehittämis- ja muutosmyönteisyys sekä rohkeus tuoda esiin uusia ideoita.
Kaksi virkaa ja toimi täytetään vakituisesti 4.5.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Koeaika on kuusi kuukautta. Tehtävä on kokoaikainen ja työtä ensihoidossa tehdään tällä hetkellä poikkeusluvan mukaisissa 24 tunnin vuoroissa 38,25 tunnin viikkotyöajalla. Tehtävään valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n mukainen rokotesuoja ja 55 §:n mukainen hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi vaadittavat todistukset terveydentilasta kuukauden sisällä työn aloittamisesta. Työhöntulotarkastus tehdään työterveydessämme Pirtessä. Virkaan valittavasta henkilöstä tehdään hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Lisätietoa turvallisuusmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy osoitteesta www.supo.fi. Valituksi tuleminen edellyttää hakijan suostumusta huumausainetestaukseen.
Tule mukaan ensihoitajiemme loistotiimiin ja jätä hakemuksesi Kuntarekryssä. Voit hakulomakkeella valita haetko virkaa vai toimea. Olemme suunnitelleet pitävämme haastattelut viikolla 11 ja perehdytyksen tehtäviin huhtikuun 2026 lopulla. Kutsumme haastateltavat hakijat henkilökohtaisesti haastatteluun.
Tule mukaamme tekemään merkityksellistä työtä ja turvallista Pirkanmaata!
Ensihoitomestari Beerit Salminen, p. 044 4735 370, beerit.salminen@pirha.fi
Pelastus- ja ensihoitopalvelut, Ensihoitopalvelut
Pirkanmaan hyvinvointialueella asuu yhteensä yli puoli miljoonaa asukasta ja kaikille heille tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita elämän eri vaiheissa. Yhdessä rakennamme asukkaille yhdenvertaiset, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut. Sinä ja minä teemme Pirhasta arvostetun, luotettavan ja hyvän paikan työskennellä.
Olitpa sitten sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, pelastustoimen taitaja tai vaikkapa toimitilojen, välinehuollon tai hallinnon asiantuntija - tule meille tekemään vastuullista työtä. Missä näet oman roolisi pirhalaisena?
Tampere
Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue