Skip to main content
Harrastuskoordinaattori

Hakuaika päättyy 27.5.2026 klo 13:30

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Iin kunnan Sivistyspalveluissa on haettavana Iin harrastamisen mallin harrastuskoordinaattorin työsuhde.

IIN SIVISTYSPALVELUISSA ON HAETTAVANA IIN HARRASTAMISEN MALLIN HARRASTUSKOORDINAATTORIN TYÖSUHDE

Iin kunnan opetuspalveluissa on haettavana HARRASTUSKOORDINAATTORIN työsuhde ajalle 3.8.2026-31.5.2027.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Harrastamisen Suomen mallin tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.

Hankkeessa ovat mukana kaikki Iin peruskoulut.

Koordinaattorin toimenkuva rakentuu harrastustuntien pitämisestä (noin 50 %) ja hankkeen hallinnoinnista (noin 50%), johon kuuluu mm. kerhovetäjien rekrytointi, yhteydenpito kouluihin ja muihin yhteystyökumppaneihin, asiakirjahallinnon hoitaminen, hankkeen kehittäminen ja ohjausryhmän esittelijänä toimiminen.

Haastattelun yhteydessä hakijan tulee esittää alkuperäiset kelpoisuuden osoittamat todistukset. Valinta tehdään painottaen haastattelussa esille nousevia henkilökohtaisia ominaisuuksia ja vuorovaikutustaitoja.

Hakijalta edellytetään liikunta-, kulttuuri-, sosiaali- tai nuorisoalan korkeakoulututkintoa (AMK) tai vastaavaa tehtävään soveltuvaa koulutusta. Arvostamme aikaisempaa kokemusta hankkeista tai projekteista sekä erityisesti liikunta- tai muuhun harrastustoimintaan liittyvästä työstä. Eduksi katsotaan kehittämismyönteinen ja innokas asenne. Hankekokonaisuuden hallinta, hyvät vuorovaikutustaidot sekä reipas asenne ovat myös asioita, joita arvostamme hankekoordinaattorina toimivalta. Palkkaus KVTES:n mukaan.

Valitun on ennen työsuhteen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Noudatamme 4 kuukauden koeaikaa.

Hakuaika päättyy 27.5.2026 klo. 13.30.
Haku tapahtuu ensisijaisesti KuntaRekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi

http://www.ii.fi

Työryhmän puheenjohtaja Juha Hassinen puh. 050 3950464 ja koordinaattorivastaava Henri Hand puh. 0504322140 tai sähköpostitse: juha.hassinen@ii.fi tai henri.hand@ii.fi

Iin kunta, Sivistyspalvelut

Ii on noin 10 000 asukkaan kunta Perämeren rannalla. Kunnan vahvuuksiin ja strategiaan kuuluu ilmastotyö ja kestävän kehityksen mukainen toiminta. Kunta on sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja toimimaan kaikin tavoin ilmastomyönteisesti. Kestävän kehityksen mukaisessa toiminnassa kunta on edelläkävijä monella mittarilla mitattuna. Kunta on saanut useita kansainvälisiä tunnustuksia ja voittanut palkintoja ilmastotyöstään.

Iin kunta on savuton kunta!

Piisilta 1 A

Ii 91100

  • Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Iin kunta
    Iin kunta, Sivistyspalvelut
    72588913.5.2026 klo 13:30 - 27.5.2026 klo 13:30MääräaikainenTyösuhde3.8.2026Ei etätyömahdollisuuttaPalkkaus KVTES:n mukaan.
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Iin kunta
    Iin kunta, Sivistyspalvelut
    72588913.5.2026 klo 13:30 - 27.5.2026 klo 13:30MääräaikainenTyösuhde3.8.2026Ei etätyömahdollisuuttaPalkkaus KVTES:n mukaan.