Skip to main content
Henkilökohtainen avustaja

Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 14:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Etsitään henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle Seinäjoelle.

Etsitään henkilökohtaista avustajaa naistyönantajalle Seinäjoelle.

Työtunteja kertyy viikossa 32-40 h, työaikojen ollessa klo 7-15 tai klo 15-23. Töitä on myös viikonloppuisin.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Työ alkaa toukokuussa.

Työtehtäviin kuuluvat mm. kommunikkoinnissa avustaminen sekä kodin erilaiset askareet esim. siivoaminen, ruoan valmistus ja pyykkihuolto kuuluvat avustajan tehtäviin.
Asioilla käyminen yhdessä avustettavan kanssa kuuluu myös työtehtäviin.
Matkat asioille ajellaan avustettavan autolla, joten ajokortti on välttämätön.

Avustajalta odotetaan oma-aloitteellisuutta, hyviä sosiaalisia taitoja sekä ahkeruutta.

Työnantaja kuuluu HETA-liittoon eli työsuhteessa noudatetaan HETA-liiton työehtosopimusta.

Valinta voidaan tehdä jo hakuaikana sopivan henkilön löydyttyä.

Huomioithan, että työnantajana toimii avustettava itse eli yksityinen henkilö. Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus neuvoo työsuhdeasioiden ja työnantajavelvoitteiden hoidossa, eikä toimi työnantajan roolissa.

Henkilökohtaisen avun tuki ja rekrytointi
Taija Kangas, Puhelin 046-920 9543 (Tiedustelut ma, ti ja to klo 9-11) tai taija.kangas@hyvaep.fi

Henkilökohtaiset avustajat, Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen vammaisten henkilökohtainen apu

Etelä-Pohjanmaan henkilökohtaisen avun keskus auttaa työnantajia rekrytoinneissa.

-

Seinäjoki 60150

Tutustu työnantajaan
Yksityinen työnantaja
Henkilökohtaiset avustajat, Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen vammaisten henkilökohtainen apu
72260129.4.2026 klo 09:00 - 13.5.2026 klo 14:00VakinainenTyösuhdeToukokuu12,89€/h
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Yksityinen työnantaja
Henkilökohtaiset avustajat, Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen vammaisten henkilökohtainen apu
72260129.4.2026 klo 09:00 - 13.5.2026 klo 14:00VakinainenTyösuhdeToukokuu12,89€/h