Skip to main content
Koulunkäynnin ohjaaja

Hakuaika päättyy 7.5.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Toivakan kunnan opetuspalveluihin haetaan koulunkäynnin ohjaajaa

Haemme koulunkäynnin ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen alkaen 10.8.2026. Työtehtävä sijoittuu ainakin alkuvaiheessa Toivakan koulukeskukselle.

Koulunkäynnin ohjaaja työskentelee tiiviissä yhteistyössä opettajien sekä muiden ohjaajien kanssa. Työtehtäviin kuuluu lasten ja nuorten koulunkäynnin tukeminen oppimisen ja toiminnanohjauksen haasteissa ryhmämuotoisen ja oppilaskohtaisen tuen tarpeissa. Koulupäivän päätyttyä tehtävät jatkuvat usein iltapäivätoiminnan ohjauksella. Viikkotyöaika on ainakin alkuvaiheessa noin 30-32 tuntia, mutta työtunteja lisätään tarpeen mukaan (mahdollinen iltapäivätoiminnan ohjausaika tai/ja kerhotoiminta). Koulunkäynnin ohjaajalle kuuluu myös osallistuminen kesäkerhotoimintaan sekä vuorovuosina kesäkerhotoiminta-arjen koordinointi.

Koulunkäynnin ohjaajalta toivomme kykyä sietää muutoksia, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä joustavuutta. Ratkaisukeskeinen ammatillinen osaaminen on tehtävässä välttämättömyys. Eduksi katsotaan innostuneisuus ja osaaminen liikkuvan, terveellisen elämäntavan edistämiseen osana kouluarkea ja oppilaiden tukemista.

Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ohjaajan ammattitutkinto tai muu vastaava koulutus, joka antaa kelpoisuuden toimia tehtävässä. Työkokemus perusopetuksesta, oppimisen ja koulunkäynnin ohjaamisesta ja tuen tarpeiden ohjauksesta katsotaan eduksi.

Palkkaus ja muut palvelusuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan, peruspalkka 2372,18 euroa.
Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika.

Valitun henkilön tulee ennen viran vastaanottamista esittää lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta (6) kuukautta vanhempi.
Toivakan kunnan työterveyshuollossa tehtävän työhöntulotarkastuksen yhteydessä arvioidaan mahdollista alkoholin ja huumeiden käyttöä B-Peth-tutkimuksella ja huumausainetestillä.

Toivakan kunta tukee työhyvinvointia ePassin liikunta- ja kulttuuriedulla. Lisäksi kunnan henkilöstö on oikeutettu käyttämään maksutta koulukeskuksen kuntosalia yleisillä vuoroilla. Saat myös käyttää puoli tuntia viikossa työaikana tapahtuvaan liikuntaan.

Toivakan kunta on savuton työpaikka.

http://www.toivakka.fi https://peda.net/toivakka

Rehtori-sivistysjohtaja Sirpa Orell-Pohjola, p. 050 475 1051

Toivakan kunta, Sivistystoimi

www.toivakka.fi

Salomonintie 3

Toivakka 41660

  • Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    Toivakan kunta
    Toivakan kunta, Sivistystoimi
    72118922.4.2026 klo 23:44 - 7.5.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde10.8.2026 alkaenKVTES:n mukaan
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Toivakan kunta
    Toivakan kunta, Sivistystoimi
    72118922.4.2026 klo 23:44 - 7.5.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde10.8.2026 alkaenKVTES:n mukaan