Hakuaika päättyy 28.1.2026 klo 15:00
Haemme kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluihin kulttuurituottajaa vakituiseen työsuhteeseen 2.3.2026 alkaen.
Kulttuurituottajana vastuullesi kuuluu lasten kulttuuritoiminta, johon sisältyy muun muassa lasten kulttuuritapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen, kulttuuripolkutoiminnan koordinointi ja kehittäminen sekä yhteistyö taiteen perusopetuksen toimijoiden ja muiden oppilaitosten kanssa.
Lisäksi kulttuurituottajana vastuullesi kuuluu muun muassa kulttuuriavustukset, kulttuuripankki ja kulttuurikahvilatoiminnan kehittäminen. Toimit työparina toisen kulttuurituottajan kanssa ja teet tiivistä yhteistyötä sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden että muiden kaupungin toimijoiden kanssa.
Tehtävä edellyttää hyviä yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja, esiintymiskykyä, valmiutta itsenäiseen työskentelyyn sekä kokemusta tapahtumatuotannosta.
Työhön sisältyy säännöllisesti ilta- ja viikonlopputyötä. Oman auton käyttömahdollisuus on toivottavaa.
Arvostamme innovatiivista ja kokeilunhaluista työskentelyotetta sekä kokemusta sosiaalisen median ja digitaalisen viestinnän sisällöntuottamisesta.
Hakuprosessiin sisältyy videotehtävä. Liitä videolinkkisi hakulomakkeelle.
Vastaa videossa (kesto maks. 3 min) seuraavaan kysymykseen:
Millaisen kulttuurituottajan saisimme sinusta?
Työnantajana panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja kehittymiseen. Olemme koulutusmyönteinen kaupunki ja tuemme työntekijöidemme kouluttautumista. Tarjoamme henkilöstöllemme kattavat henkilöstöedut, kuten tuetut liikuntapalvelut, kulttuurietuja ja lounasedun. Saat käyttöösi Epassi-edun, enintään 200 euroa kalenterivuodessa. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi keston mukaan. Lisäksi meillä toimii itse rakentamamme Hyvinvointiakatemia työhyvinvoinnin edistämiseksi. Arvostamme myös työn ja vapaa-ajan tasapainoa säännöllisillä työajoilla ja joustavilla työaikajärjestelyillä.
Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.
Tehtäväkohtainen palkka on 3452,79 €/kk, KVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työnantaja määrittelee tilanteet, joissa valitulta vaaditaan Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan yhden kuukauden sisällä palvelussuhteen alkamisesta.
Haastattelut pidetään 4.-5.2.2026.
Lisätietoa tehtävästä antaa kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Lonkainen, merja.lonkainen@lohja.fi tai p. 050 462 1642.
Edistämme yhdenvertaisuutta ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakemuksia eri taustoista tulevilta henkilöiltä. Olemme vapaaehtoisesti kaksikielinen kaupunki.
Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen 28.1.2026 klo 16.00 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kuoreen tunnus LOH-09-241-25. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.
Lohjan kaupunki, Yleinen kulttuuritoimi
Tervetuloa Lohjalle – koska elämästä kuuluu nauttia
Lohja on eloisa ja kestävästi kasvava kaupunki. Täällä vireä kaupunkielämä ja pääkaupunkiseudun läheisyys kohtaavat maaseudun rauhan. Meillä on rikas historia, upeita luontokohteita ja laadukkaat palvelut. Lohja on paikka, joka tuntuu kodilta heti ensi hetkestä.
Olemme satojen järvien kaupunki Länsi-Uudellamaalla kahden ison tien risteyksessä, reilun puolen tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudun imusta. Työmatka pääkaupunkiseudulta taittuu mukavasti ruuhkan vastavirtaan.
Lohjan kaupungilla työskentelee yli 2000 henkilöä. Meillä on tarjolla mielenkiintoisia työmahdollisuuksia useilla eri aloilla, niin teknisellä kuin sivistyspuolella. Lohjan kaupungilla luomme lähes 46 000 lohjalaiselle ja tuhansille kesäasukkaille laadukkaat ja sujuvat palvelut sekä viihtyisän ja elinvoimaisen asuinympäristön.
Tule mukaan rakentamaan kaupunkia, jonka asukkaat voivat elää juuri sellaista elämää kuin haluavat.
Lohja
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Lohjan kaupunki
Lohjan kaupunki