Skip to main content
Meny
  • Jobb
  • Liikunnanneuvoja (hanketyöntekijä)

    Hakuaika päättyy 18.1.2026 klo 16:00

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Haemme liikuntaneuvojaa määräaikaiseen hanketehtävään, jossa kehitetään ja toteutetaan kahden kunnan yhteistä liikuntaneuvontapalvelua erityisesti työikäisille ja ikääntyneille. Tehtävä on ehdollinen hankerahoituksen myöntämiselle.

    Liikuntaneuvojan tehtävänä on toteuttaa ja kehittää matalan kynnyksen liikuntaneuvontaa Säkylän ja Euran kunnissa osana kuntien yhteistä liikuntaneuvonnan kehittämishanketta. Tehtävä on määräaikainen ja sen täyttäminen edellyttää hankkeelle myönteistä rahoituspäätöstä. Hanketta aletaan toteuttamaan heti rahoituspäätöksen saatua ja se kestää 31.12.2026 asti.

    Tehtävä sisältää yksilö-, ryhmä- ja etämuotoista liikuntaneuvontaa erityisesti vähän liikkuville työikäisille ja ikääntyneille. Työhön kuuluu asiakkaiden alkukartoitusten tekeminen, yksilöllisten liikkumissuunnitelmien laatiminen, asiakkaiden etenemisen seuranta sekä ohjaaminen sopiviin jatkopalveluihin, ryhmiin tai omaehtoisen liikkumisen pariin.

    Keskeinen osa tehtävää on liikuntaneuvonnan kehittäminen ja palvelupolkujen rakentaminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Erityisesti Eurassa painopiste on uusien ohjautumiskäytäntöjen ja yhteistyörakenteiden luomisessa ja vakiinnuttamisessa. Tehtävään sisältyy tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueen, järjestöjen, apteekin, kansalaisopiston ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

    Työhön kuuluu myös jalkautuvaa toimintaa erilaisissa toimintaympäristöissä sekä etäliikuntaneuvonnan ja digitaalisten työvälineiden hyödyntäminen osana palvelua. Lisäksi liikuntaneuvoja osallistuu toiminnan seurantaan, arviointiin ja raportointiin. Tehtävä toteutetaan kokoaikaisena siten, että työaika jakautuu 50 % Säkylän ja 50 % Euran kesken. Työ sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä.

    Odotamme sinulta soveltuvaa liikunta-, terveys- tai hyvinvointialan koulutusta sekä kokemusta liikuntaneuvonnasta, ohjaustyöstä tai muusta terveyttä edistävästä työstä. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, kykyä kohdata erilaisia asiakkaita kannustavasti ja yksilöllisesti sekä itsenäistä ja kehittävää työotetta. Arvostamme digiosaamista ja kiinnostusta etäohjauksen kehittämiseen sekä valmiutta työskennellä kahden kunnan alueella. Oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi.

    Tarjoamme merkityksellisen ja vaikuttavan työn kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä mahdollisuuden olla mukana rakentamassa ja vakiinnuttamassa uutta ylikunnallista liikuntaneuvonnan palvelumallia. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa, ja sen tukena on laaja yhteistyöverkosto sekä asiantunteva työyhteisö. Tehtävä tarjoaa myös mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen koulutusten ja käytännön työn kautta.

    http://sakyla.fi

    Vapaa-aikapäällikkö Riikka Kuusiniemi, 044-5171011 , riikka.kuusiniemi@sakyla.fi

    Säkylän kunta, Sivistystoimi, Liikunta- ja nuorisopalvelut

    Säkylän kunta on noin 7 000 asukkaan viihtyisä ja uudistusmyönteinen kunta Lounais-Suomessa Satakunnassa. Säkylä tunnetaan muun muassa alueen merkittävästä varuskunnasta, elintarviketeollisuudesta ja luonnonläheisestä asuinympäristöstä. Kunta tarjoaa turvallisen ja inspiroivan työyhteisön sekä monipuolisia mahdollisuuksia kehittää palveluja kuntalaisille. Säkylän kunta panostaa henkilöstön osaamiseen, hyvinvointiin ja yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa.

    Rantatie 268

    Säkylä 27800

  • Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
    Säkylän kunta, Sivistystoimi, Liikunta- ja nuorisopalvelut
    Säkylän kunta
    6963885.1.2026 klo 12:00 - 18.1.2026 klo 16:00MääräaikainenTyösuhdeSopimuksen mukaan, tammikuu 2026Osittainen etätyömahdollisuus2653,74
    Hae työpaikkaaAdd to favorites
    Työpaikan tiedot Säkylän kunta, Sivistystoimi, Liikunta- ja nuorisopalvelut
    Säkylän kunta
    6963885.1.2026 klo 12:00 - 18.1.2026 klo 16:00MääräaikainenTyösuhdeSopimuksen mukaan, tammikuu 2026Osittainen etätyömahdollisuus2653,74