Skip to main content
Musiikkiopiston harmonikansoiton opettaja

Hakuaika päättyy 4.5.2026 klo 12:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme harmonikansoitonopettajaa vakinaiseen päätoimisen tuntiopettajan tehtävään 1.8.2026 alkaen

Haemme Lounais-Hämeen musiikkiopistoon harmonikansoiton opettajaa vakinaiseen päätoimisen tuntiopettajan tehtävään 1.8.2026 alkaen. Odotamme opettajalta monipuolista taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän mukaista pedagogista osaamista, ja eri-ikäisten ja opintojensa eri vai-heessa olevien oppilaiden opettamisen hallintaa. Pääosa tunneista on yksilöopetusta, mutta toivomme opettajan olevan kiinnostunut myös kokoonpanojen ohjaamisesta. Tehtä-vään sisältyy yhden päivän opetus sivutoimipisteessä, jossa opettajalta toivotaan valmiut-ta myös musiikinhahmotuksen (1-2 ryhmää) opettamiseen. Arvostamme kykyä kohdata tukea tarvitsevia oppilaita.
Opettajalta edellytetään hyviä sosiaalisia taitoja, joita tarvitaan oppilaiden ja huoltajien kohtaamiseen. Hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat välttämättömiä myös työyhtei-sön toiminnan kannalta, sillä opettaja osallistuu muun opettajiston kanssa opiston toimin-nan kehittämiseen ja tilaisuuksien järjestämiseen.

Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun ja mahdolliseen opetus- ja soittonäytteeseen.

Toimeen valitun on ensimmäisen työssäolokuukauden aikana esitettävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja laissa (504/2002) lasten kanssa toimivilta vaadittava rikosrekiste-riote.

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakemus jätetään kuntarekry.fi -palveluun. Hakuaika päättyy 4.5.2026 klo 12.00.

Toimeen vakinaisesti valittavalta vaaditaan asetuksen (1998/986) mukainen opettajan kelpoisuus. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.

http://lhmo.fi

Tehtävästä lisätietoja antaa musiikkiopiston apulaisrehtori Terhi Karhumäki: terhi.karhumaki@forssa.fi tai 0505590869.

Forssan kaupunki, Sivistystoimi, Vapaa sivistystyö, Musiikkiopisto

Forssa on lähes 17 000 asukkaan kaupunki Kanta-Hämeessä. Olemme yksi Suomen lapsiystävällisimmistä ja järkivihreimmistä kunnista ja työllistämme kaupungin toiminnoissa noin 800 eri alojen ammattilaista. Sopiva kokomme lisää yhteisöllisyyttä. Arvostamme luovia ja ammattitaitoisia työntekijöitämme, jokainen työntekijä on yhtä tärkeä. Panostamme työhyvinvointiin ja yhteistoimintaan. Tuemme henkilöstömme ammatillista kasvua ja kannustamme täydennyskouluttautumiseen.

Lounais-Hämeen musiikkiopisto on alueellinen, ajan hengessä toimiva musiikkiopisto, jonka vahvuuksia ovat ammattitaitoinen, luotettava ja sitoutunut opettajakunta, opetuksen monipuolisuus ja oppilaslähtöisyys sekä erinomaiset opetustilat. Musiikkiopiston päätoimi-paikka sijaitsee Forssassa. Taiteen perusopetusta tarjotaan seitsemän kunnan lapsille ja nuorille. Oppilaita musiikkiopiston eri osastoissa on tällä hetkellä 430.

Wahreninkatu 11

Forssa 30100

  • Rökfri arbetsplats
  • UNICEF en barnvänlig kommun
  • Tutustu työnantajaan
    Forssan kaupunki
    Forssan kaupunki, Sivistystoimi, Vapaa sivistystyö, Musiikkiopisto
    FOR-02-23-2631.3.2026 klo 12:10 - 4.5.2026 klo 12:00VakinainenVirkasuhde1.8.2026OVTES
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Forssan kaupunki
    Forssan kaupunki, Sivistystoimi, Vapaa sivistystyö, Musiikkiopisto
    FOR-02-23-2631.3.2026 klo 12:10 - 4.5.2026 klo 12:00VakinainenVirkasuhde1.8.2026OVTES