Hakuaika päättyy 26.1.2026 klo 16:00
Isokylän koulu on liki 800 oppilaan yhtenäiskoulu ja toimii vuonna 2015 valmistuneessa monitoimitalossa. Tarjoamme uudelle työntekijällemme terveen ja modernin työympäristön, jossa tukenasi toimii moniammatillinen ja osaava henkilöstö.
Monitoimitalon tilat luovat edellytykset yhteistyölle ja vuorovaikutukselle henkilökunnan ja oppilaiden kesken. Uudenaikainen oppimisympäristö koostuu erilaisista soluista, joissa opiskelee samanaikaisesti kaikenikäisiä peruskoulun oppilaita. Solut koostuvat tiimeistä, joissa korostuvat vastuu ja toisten tiimin jäsenten tukeminen sekä auttaminen. Työyhteisössämme arvostetaan yhteistyökykyä ja halua toimia tiimin aktiivisena jäsenenä.
Isokylän kouluun ovat tervetulleita kaiken tasoiset oppijat. Mottonamme onkin "Jatulin jäljillä oman elämän jättiläisiksi".
Toivomme erityisluokanopettajalta hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänhallintataitoja, nykyaikaisten opetusmenetelmien ja välineiden hallintaa sekä tietoa erilaisten oppijoiden opettamisesta ja tukemisesta. Edellytämme ammatillista osaamista tuen asiakirjoissa sekä tuen suunnittelussa erilaisten oppijoiden parissa. Katsomme eduksi aiemman kokemuksen tiimityöstä, moniammatillisesta verkostotyöstä sekä positiivisesta pedagogiikasta. Työ sijoittuu pääsääntöisesti luokille 7.-9.
Viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.
Kelpoisten hakijoiden puuttuessa, voimme huomioida myös ei-kelpoiset. Tässä tapauksessa virkamääräys tehdään koulujen työpäivien ajalle.
Valitun on ennen vaalin vahvistamista toimitettava työterveyslääkärin lausunto terveydentilastaan (sis. huumausainetestin) sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaamisesta.
Toistaiseksi täytettävien virkojen osalta noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa.
Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen määräaikaan mennessä www.kuntarekry.fi-sivujen kautta sekä liittämään hakemuksen mukaan kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset.
Lisätietojen antajat:
Rehtori Timo Hautala, puh. 044 780 9123
Erityisopetuksen apulaisrehtori Virpi Vuolteenaho, puh. 040 806 5882
S-posti: etunimi.sukunimi(at)edu.kokkola.fi
Työ alkaa: 1.8.2026 alkaen toistaiseksi
Rehtori Timo Hautala, puh. 044 780 9123
Erityisopetuksen apulaisrehtori Virpi Vuolteenaho, puh. 040 806 5882
S-posti: etunimi.sukunimi(at)edu.kokkola.fi
Isokylän koulu
Kasvava ja kehittyvä Kokkola on monipuolinen, kaksikielinen maakuntakeskus. Kokkola tarjoaa asukkailleen korkeatasoiset asumisolosuhteet, monipuoliset ja laadukkaat peruspalvelut sekä erinomaiset vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Kaupungin vahvuuksia ovat laadukas koulutustarjonta sekä monipuolinen elinkeinorakenne.
KOKKOLA –meillä on laajempi horisontti.
Sillanpääntie 12
Kokkola 67700
Kokkolan kaupunki
Kokkolan kaupunki