Skip to main content
Perusopetuksen päätoiminen tuntiopettaja, luokanopetus

Hakuaika päättyy 12.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tule kanssamme rakentamaan ja kehittämään Haminaa - maailmanluokan pikkukaupunkia! Olemme rohkea, tulevaisuuteen katsova sekä asukas- ja yrityslähtöinen, juuri sopivan kokoinen maailmanluokan pikkukaupunki.


Haemme

PERUSOPETUKSEN PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA, LUOKANOPETUS

määräaikaiseen viransijaisuuteen ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Viran sijoituspaikka virkasuhteen alkaessa on Uuden-Summan koulu.

Toivomme hakijoilta ammatillisen osaamisen lisäksi kehittävää työotetta, kykyä tehdä tiimityötä, taitoa eriyttää opetusta sekä positiivisen pedagogiikan hallintaa. Tehtäviin sisältyy ryhmäkohtaiseen tukeen kuuluvaa yleistä tukiopetusta, opetuskielen tukiopetusta sekä luokanopetusta. Hakijalta toivotaan valmiutta opettaa kaikkia alakoulussa opetettavia oppiaineita.

Tehtävän lopulliset viikkotuntimäärät vahvistetaan lukuvuoden 2026-2027 työsuunnitelmassa. Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti.

Meillä saat mukavan työyhteisön sekä osaavat ja kehittämisestä innostuneet työkaverit. Tarjoamme sinulle Haminan kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä ja pääset osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Saat myös käyttöösi Epassin hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntaedun. Haminan kaupunki on savuton työpaikka.

Palvelussuhteen ehtoja koskevat määräykset ja palkkaus ovat OVTES:n mukaiset. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Hakemukset 12.5.2026 klo 15.00 mennessä sähköisesti www.kuntarekry.fi tai postitse Haminan kaupunki, Kirjaamo, PL 70, 49401 HAMINA.

Valitun tulee ennen virkasuhteen alkamista esittää työnantajalle hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ja toimitettava lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote.

Lisätietoja tehtävästä antaa: Uuden-Summan koulunjohtaja Sanna Kuosmanen, p. 040-199 1840.

Tule töihin Haminaan - maailmanluokan pikkukaupunkiin!

www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/haminan-kaupunki/

https://www.hamina.fi/peruskoulut/uuden-summan-koulu/

Uuden-Summan koulunjohtaja Sanna Kuosmanen, p. 040 199 1840.

Haminan kaupunki, Hyvinvoiva Haminalainen, Uuden-Summan koulu

Hamina on viehättävä, noin 20 000 asukkaan pikkukaupunki Kaakkois-Suomessa, Suomenlahden rannalla. Haminassa on hyvät asuinalueet, monipuolinen elinkeinorakenne ja kaikki palvelut lähellä. Haminan vaikuttava vanha kaupunki linnoitusvalleineen, meri ja saaristo sekä ystävällinen, aito ja aktiivinen ilmapiiri tekevät Haminasta ainutlaatuisen ja viihtyisän kaupunkimiljöön.

Tervetuloa joukkoomme kehittämään tulevaisuuden Haminaa!

Tenk­kii­lin­tie 119

Hamina 49420

Tutustu työnantajaan
Haminan kaupunki
Haminan kaupunki, Hyvinvoiva Haminalainen, Uuden-Summan koulu
72224228.4.2026 klo 10:19 - 12.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026-31.7.2027OVTES:n mukaan.
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Haminan kaupunki
Haminan kaupunki, Hyvinvoiva Haminalainen, Uuden-Summan koulu
72224228.4.2026 klo 10:19 - 12.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026-31.7.2027OVTES:n mukaan.