Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 15:00
Tule meille töihin!
Haemme psykologia Pohjanmaan hyvinvointialueelle, alkusijoituspaikka psykososiaalinen keskus, eteläinen alue.
Toimi kuuluu moniammatilliseen työryhmään, jonka kohderyhmänä ovat yli 18-vuotiaat aikuiset. Psykologin tehtäviin kuuluvat yksilötapaamiset, konsultointi sekä psykologiset tutkimukset ja arvioinnit. Psykologi työskentelee itsenäisesti, mutta samalla läheisessä yhteistyössä työryhmän muiden ammattiryhmien (psykiatrien ja sairaanhoitajien) kanssa.
Psykologina tulet myös osaksi Pohjanmaan hyvinvointialueen psykologilinjaa, joten kollegiaalista tukea on tarjolla. Lisäksi tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja erilaisia työshude-etuja.
Kelpoisuusvaatimus:
Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitettu laillistettu psykologi.
Hyvä suullinen ja kirjallinen taito maamme molemmissa kansalliskielissä.
Valitulla tulee olla voimassa tartuntatautilain (1227/2016) 48 § mukainen rokotussuoja.
Sovelletaan koeaikaa.
vastaava psykologi Eva-Stina Häggdahl
puh. 050 571 0464
eva-stina.haggdahl@ovph.fi
Pohjanmaan hyvinvointialue
Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, erikoissairaanhoidon palvelut sekä pelastuspalvelut Pohjanmaan maakunnassa.
Närpiö
Närpiö 64200