Hakuaika päättyy 23.3.2026 klo 12:00
Virtaamo hakee reipasta ja oma-aloitteista työntekijää neljän kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen. Oletko se sinä?
Työhön kuuluu monipuolisesti eri viheralueen hoitotehtävät, kuten nurmikon leikkuu, kiinteistöjen pihojen siivous, istutusten hoito ja kastelu. Tehtäviin kuuluu työjakson aikana myös kiinteistöhuollon tehtäviä ja kierrätyskeskuksen avustavia tehtäviä. Nämä tehtävät ajottuvat huhti-toukokuulle, ennen puistotöiden kauden aloitusta.
Työjakson aikana sinun on mahdollisuus tutustua myös muihin työtehtäviin ja työyksiköihin, omien kiinnostuksen kohteidesi mukaan. Työnkuva räätälöidään juuri sinun intressiesi sekä olemassa olevan tarpeen mukaan. Mahtavan työpaikan lisäksi saat ohjausta, jonka tarkoitus on vahvistaa yksilöllisiä työelämätaitoja. Työtehtävän viikkotyöaika on 32,5 tuntia.
Kerro hakemuksessasi jo olemassa olevasta osaamisestasi ja työkokemuksestasi. Haluamme myös kuulla tulevaisuuden suunnitelmistasi ja siitä, miten tämä työ auttaisi niissä eteenpäin. Tehtävään valituilta edellytämme 18 vuoden ikää ja T-ajokorttia (traktorikortti).
Kokemäen Kaupunki on työllisyysalueuudistuksen myötä siirtynyt uuteen toimintamalliin - Virtaamoon. Tämä malli on tarkoitettu ensisijaisesti alle 30-vuotiaiden kokemäkeläisten työllistämiseen ja arjen hallintaan.
Jäikö joku asia mietityttämään? Ota yhteyttä Kariin tai Sanniin ja kysy rohkeasti!
Yhteydenotot Kari Ylinen p. 0404883965, Sanni Kankaanpää 040 488 6172
Kokemäen kaupunki, 01 Hallinto-osasto, Virtaamo
Kokemäki on kehittyvä ja moderni maaseutukaupunki Satakunnan sydämessä. Täällä on tilaa elää omannäköistä elämää luonnonläheisessä ja turvallisessa asuinympäristössä kuvankauniiden jokimaisemien ympäröimänä. Sujuvat liikenneyhteydet ja laadukkaat palvelut tekevät arjesta toimivaa. Kokemäen kaupunki työllistää noin 250 ammattiosaajaa – tervetuloa joukkoomme! Olemme savuton työpaikka.
Tulkkilantie 4
Kokemäki 32800
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Kokemäen kaupunki
Kokemäen kaupunki