Hakuaika päättyy 19.1.2026 klo 15:00
Haemme salivastaavaa (tarjoilija) vakituiseen työsuhteeseen Turun ammatti-instituuttiin.
Työpisteesi on Turun kaupungin henkilöstöravintola, joka toimii Sampotalossa, osoitteessa Yliopistonkatu 27. Henkilöstöravintola palvelee talon lounas- ja kokousasiakkaita. Lisäksi se toimii samanaikaisesti ravintola-alan opiskelijoiden oppimisympäristönä. Ravintola 27:ssa toteutetaan jonkin verran myös ilta- ja viikonlopputilaisuuksia.
Salivastaava työskentelee Sampotaon henkilöstöravintolan ravintolasalissa. Toivomme, että olisit urallasi jo jonkun aikaa ollut konkari, joka haluaa kasvaa ja kehittyä alan vaatimusten mukaisesti. Valitun henkilön tulee siis olla sekä salin vankka ammattilainen että innostunut ja kiinnostunut ohjaamaan opiskelijoita. Sampotalon henkilöstöravintolassa asiakaspalvelu koostuu sekä tavanomaisesta ravintolan asiakaspalvelusta sekä opiskelijoiden ohjaamisesta asiakaspalvelutehtävissä. Salivastaava osallistuu myös opiskelijoiden näyttöjen arviointiin.
Tehtävään valittu omaa erinomaiset vuorovaikutustaidot. Tehtävän onnistunut hoitaminen vaatii hyviä tiimitaitoja sekä positiivista asiakaspalveluasennetta. Odotamme joustavuutta ja sopeutuvuutta tarvittaessa vaihtuviin työpisteisisiin. Työhön kuuluu päivittäin kassa- ja linjastotyöskentelyä sekä avustavia ruoanvalmistustehtäviä esimerkiksi salaattipöydän tai kokoustarjoilujen osalta.
Toivomme, että olet työhön tarttuva, iloinen ja että sinulla on aito halu asiakaspalveluun, opiskelijoiden kanssa työskentelyyn sekä ravintolan kehittämiseen. Viihdyt meillä varmasti, jos hyvä palvelu on intohimosi ja pysyt mukana välillä vauhdikkaammassakin tekemisessä. Mutkaton tiimityö on meille tärkeää ja mielestämme töissä saa olla hauskaa.
Heinäkuuksi tarjoamme mahdollisuuden työskennellä toisessa yksikössämme, eli laivahostel Borella (Linnankatu 72).
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen tutkinto.
Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Valitun on esitettävä itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Salivastaavalla tulee olla hygienia- ja anniskelupassi suoritettuna.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen tutkinto.
Innostutko nuorten ja aikuisopiskelijoiden parissa työskentelystä? Entä oletko luova, aikaansaava ja kehittämishaluinen? Jos tunnistat itsesi kuvauksesta, tule työskentelemään Turun ammatti-instituuttiin, Varsinais-Suomen toisen asteen suurimpaan oppilaitokseen.
Tarjoamme koulutusta yli 20 eri alalle. Meillä opiskelijat saavat oikean ammatin ja voivat täydentää omaa osaamistaan. Meiltä löytyy myös jokaiselle opiskelijalle oma polkunsa, on sitten kyse oppisopimuksesta, yo-tutkinnosta, yrittäjävalmennuksesta tai urheilija- tai kansainvälisyyspolusta.
Turun ammatti-instituutti - Valmistu kaikkeen. Varaudu parhaimpaan.
Palvelussuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
- monipuolisia koulutuksia
- Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
- Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.
palvelupäällikkö Suvi Haukioja, suvi.haukioja@turku.fi, 040 159 4766.
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa. Kirjalliset hakemukset tulee jättää ennen hakuajan päättymistä osoitteeseen
Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Ammatillinen koulutus, Liiketoiminta ja yhteiset palvelut, Opetusravintolat
Tule tekemään tulevaisuuden Turkua!
Aurajoen varrella, maailman kauneimman saariston sylissä asuu jo lähes 210 000 turkulaista. Vuonna 2029 kaupunkimme täyttää 800 vuotta, ja sitä kohti kuljemme kestävyys edellä.
Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä. Yli 6 000 ammattilaista monipuolisissa tehtävissä työskentelee ei vain tätä päivää, vaan myös tulevaisuutta varten.
Yliopistonkatu 27a
Turku 20100
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Turun kaupunki
Turun kaupunki