Skip to main content
Meny
  • Jobb
  • Tuntiopettaja (ERLO), Oulun kansainvälinen koulu

    Hakuaika päättyy 15.12.2025 klo 15:00

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Tuntiopettajan (ERLO) määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Oulun kansainvälisessä koulussa.

    Haettavana on TUNTIOPETTAJAN määräaikainen virkasuhteinen tehtävä Oulun kansainvälisessä koulussa ajalle 7.1.-30.6.2026.

    Oulun kansainvälinen koulu on yhtenäisperuskoulu lähellä Oulun keskustaa ja Ainolan puistoa. Koulussamme on noin 430 oppilasta ja noin 40 henkilökunnan jäsentä. Opetuskieli on pääosin englanti, ja noin puolet oppilaista opiskelee suomea toisena kielenä.

    Toiminnassamme korostuvat monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, kielitietoinen opetus sekä pedagogisina menetelminä ilmiöpohjainen ja tutkiva oppiminen sekä kriteeriperusteinen arviointi. Kouluyhteisönä keskitymme oppilaiden ja henkilökunnan hyvinvointiin, oppimisen tukemiseen, yhteisopettajuuteen, luku- ja kirjoitustaitojen kehittämiseen sekä opetusteknologian hyödyntämiseen.

    Haemme innostunutta ja kehittämismyönteistä erityisluokanopettajaa. Tehtävässä pääset työskentelemään monikulttuurisessa ympäristössä, jossa arvostetaan yhteistyötä, oppimisen iloa ja pedagogista kehittämistä.

    Erityisluokanopettajana vastaat oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestämisestä oppimisen tuen uudistuksen mukaisesti erityisesti luokilla 5-9. Tehtävä on koulussa uusi, joten tehtävään valitulla on mahdollisuus kehittää tehtävänkuvaa yhdessä koulun erityisopetuksen tiimin kanssa, johon kuuluvat kaksi laaja-alaista erityisopettajaa ja erityisluokanopettaja.

    Työhösi kuuluu:
    - Oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioiminen, tuen suunnittelu ja toteutus.
    - Yhteistyö luokanopettajien, aineenopettajien ja oppilashuollon kanssa.
    - Inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistaminen ja erityisopetuksen kehittäminen osana koulun arkea.
    - Osallistuminen pedagogiseen kehittämistyöhön ja tiimityöhön.

    Odotamme sinulta:

    - Erityisluokanopettajan kelpoisuutta
    - Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa (työkieliä koulussa)
    - Erinomaisia organisointitaitoja
    - Kykyä toimia joustavasti ja ratkaisukeskeisesti monikulttuurisessa ympäristössä
    - Halua kehittää koulun erityisopetusta ja vahvaa yhteistyöotetta
    - Sitoutumista inklusiiviseen ja oppilaskeskeiseen ajattelutapaan

    Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

    Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

    Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

    Tarjoamme sinulle mahdollisuuden vaikuttaa koulun erityisopetuksen ja inklusiivisuuden kehittämiseen, tukea ammatilliseen kasvuun ja koulutusta, avoimen ja kannustavan työyhteisön sekä monikulttuurisen ja inspiroivan työympäristön, jossa pääset tekemään merkityksellistä työtä osana osaavaa ja sitoutunutta tiimiä.

    Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/16286/2025 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 15.12.2025 klo 15.00 mennessä.

    https://www.ouka.fi/en/oulu-international-school

    Lisätietoja antaa rehtori Jenni Alaniemi, p. 044 703 9430 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

    Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Oulun kansainvälinen koulu (1-9)

    Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

    Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.

    Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

    Kasarmintie 4

    Oulu 90130

    Tutustu työnantajaan
    Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Oulun kansainvälinen koulu (1-9)
    Oulun kaupunki
    OUL-04-1223-251.12.2025 klo 13:05 - 15.12.2025 klo 15:00Määräaikainen7.1.2026OVTES
    Hae työpaikkaaAdd to favorites
    Työpaikan tiedot Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Oulun kansainvälinen koulu (1-9)
    Oulun kaupunki
    OUL-04-1223-251.12.2025 klo 13:05 - 15.12.2025 klo 15:00Määräaikainen7.1.2026OVTES