Hakuaika päättyy 7.5.2026 klo 15:00
Kempeleen varhaiskasvatuspalveluissa on haettavana varhaiskasvatuksen erityisopettajan toistaiseksi voimassa oleva tehtävä 1.8.2026 alkaen.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajien tehtävät sijoittuvat kunnallisiin ja yksityisiin päiväkoteihin sekä perhepäivähoitoon. Päiväkoti, johon haettava tehtävä sijoittuu, selviää toukokuun aikana. Kempeleessä toimii yhteensä 7 varhaiskasvatuksen erityisopettajaa.
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja toimii yhteistyössä varhaiskasvatushenkilöstön, lasten ja perheiden kanssa. Tehtävän kelpoisuusehtona on lain 540/2018 30§:n mukainen kelpoisuus. Arvostamme työkokemusta varhaiskasvatuksen opettajana toimimisesta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joustavuutta, positiivisuutta ja hyviä työyhteisötaitoja. Lisäksi arvostamme vahvaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen erityispedagogista osaamista, kokemusta samanaikaisopettajuudesta, leikkipedagogiikan tuntemusta, oma-aloitteisuutta ja taitoa toimia kasvatusyhteistyössä varhaiskasvattajien sekä perheiden kanssa.
Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Palkkaus muodostuu tasopalkasta ja OVTESin mukaisesta kelpoisuuslisästä. Lisäksi suoritetaan työkokemukseen perustuvaa lisää. Palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n G-osion mukaan. Noudatamme tehtävissä kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Kempeleen kunnassa on tarjolla työntekijöille henkilöstöetuina mm. ePassi -etuus, edullinen virkistysuimalan vuosikortti ja työsuhdepolkupyöräetu. Lisäksi kunnan työntekijät voivat hyödyntää useiden kempeleläisten yritysten tarjoamia etuja mm. liikuntaan ja muihin palveluihin.
Hakemukset pyydämme toimittamaan sähköisesti Kuntarekryn kautta 7.5.2026 klo 15:00 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Uutela 27.4 klo 12-13 ja 29.4 klo 10-11 puh. 050 5681907.
Varhaiskasvatuspalvelut
Kempele kuuluu eturivin kasvu- ja elinvoimakuntien joukkoon Suomessa. Olemme reilun 19 500 asukkaan nuorekas ja ketterä kunta, jossa kaupunki ja maaseutu kohtaavat ihastuttavalla tavalla. Kempele sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella 10 minuutin ajomatkan päässä Oulusta.
Annamme asukkaillemme turvallisen ympäristön elää arkea ja toteuttaa unelmia. Uskomme kumppanuuteen, yhdessä tekemisen voimaan ja positiiviseen ilmapiiriin. Toimimme rohkeasti ja luomme uutta. Toimintaamme kannattelevat keskinäinen luottamus, halu ja kyky tehdä yhteistyötä sekä usko tulevaisuuteen.
Hyvä kasvaa Kempeleessä!
Kempele
Kempele 90440
Varhaiskasvatuspalvelut
Varhaiskasvatuspalvelut