Skip to main content
Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Tuomaansillan päiväkoti

Hakuaika päättyy 17.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Heittäydy kanssamme lapsen maailmaan Tuomaansillan päiväkodissa!

Haemme Tuomaansillan päiväkotiin varhaiskasvatuksen erityisopettajaa vakituiseen työsuhteeseen. Tuomaansillan kokonaisuuteen kuuluu Nahkurinpihan päiväkoti, Rehtorinpellonkadun päiväkoti sekä uusi elokuussa 2026 avattava Turun kansainvälinen päiväkoti. Ryhmiä tässä kokonaisuudessa on yhteensä yhdeksän.

Tuomaansillan erityisopettajana pääset rakentamaan inklusiivista oppimisympäristöä yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Tehtävässä suunnittelet ja arvioit pedagogista tukea, ohjaat henkilöstöä inklusiivisten käytäntöjen toteuttamisessa sekä teet tiivistä yhteistyötä huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa, jotta jokaisella lapsella on mahdollisuus onnistua omista lähtökohdistaan. Käytännössä toimit samanaikais- tai yhteisopettajana ryhmän opettajan kanssa ja toteutat yksilö- ja pienryhmäopetusta osa-aikaisena erityisopetuksena tarpeen mukaan.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajana kuulut päiväkodin johtotiimiin ja pääset rakentamaan monikielistä toimintakulttuuria Tuomaansiltaan yhdessä päiväkodinjohtajan, apulaisjohtajan, tiimien ja huoltajien kanssa.

Odotamme sinulta osaamista inklusiivisen toimintaympäristön rakentamisesta ja toivomme, että leikillinen ja kielitietoinen toiminta on sinulle ominainen tapa tulkita maailmaa. Lisäksi organisointikyky sekä keskeneräisyyden sietäminen ovat avaimia uuden yksikön rakentamisessa, eikä pienestä tipasta huumoria työarjessa ole haittaa.

Tervetuloa rakentamaan uutta ja monikielistä varhaiskasvatusta kanssamme!

Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).

Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.

Kansainvälisessä päiväkodissa opetus- ja ohjauskielenä ovat sekä englanti, että suomi. Erityisopettajalta ei vaadita englannin kielen taitoa, mutta se katsotaan eduksi.

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
- monipuolisia koulutuksia
- Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
- Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.

Työpaikan osoite: Nahkurinpiha 1, 20100 Turku

Nahkurinpihan päiväkoti, Nahkurinpiha 1, 20100 Turku
Rehtorinpellonkadun päiväkoti, Rehtorinpellonkatu 4-6, 20500 Turku
Turun Kansainvälinen päiväkoti (avataan elokuussa 2026), Lemminkäisenkatu 30, 20520 Turku

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/turun-kaupunki/varhaiskasvatus/ https://blog.edu.turku.fi/tuomaansillanpk/

Vappu Hukkila
+358449074939
vappu.hukkila@edu.turku.fi

Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Varhaiskasvatus, Itäinen varhaiskasvatusalue, Tuomaansillan päiväkoti

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua!

Aurajoen varrella, maailman kauneimman saariston sylissä asuu jo yli 210 000 turkulaista. Vuonna 2029 kaupunkimme täyttää 800 vuotta, ja sitä kohti kuljemme kestävyys edellä.

Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä. Yli 6 000 ammattilaista monipuolisissa tehtävissä työskentelee ei vain tätä päivää, vaan myös tulevaisuutta varten.

Nahkurinpiha 1

Turku 20100

  • Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Turun kaupunki
    Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Varhaiskasvatus, Itäinen varhaiskasvatusalue, Tuomaansillan päiväkoti
    TKU00-40-505-2628.4.2026 klo 09:50 - 17.5.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde3.8.2026Ei etätyömahdollisuuttaOVTES3.387,63 €/kk
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Turun kaupunki
    Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Varhaiskasvatus, Itäinen varhaiskasvatusalue, Tuomaansillan päiväkoti
    TKU00-40-505-2628.4.2026 klo 09:50 - 17.5.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde3.8.2026Ei etätyömahdollisuuttaOVTES3.387,63 €/kk