Skip to main content
Meny
  • Jobb
  • Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

    Hakuaika päättyy 21.1.2026 klo 16:00

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Tule meille varhaiskasvatuksen lastenhoitajaksi!

    Haemme Keravan varhaiskasvatukseen, Kanniston päiväkotiin, Heikkilän päiväkotiin sekä Killan koulun esiopetukseen, osaavaan joukkoomme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia ajalle 2.2.-31.7.2026 tai sopimuksen mukaan.

    Tule meille Keravalle, työkaveriksi työskentelemään aktiivisesti kehittyvässä varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Keravalla varhaiskasvatuksen lastenhoitajan monipuolinen työnkuva muodostuu lapsen yksilöllisen, ikä- ja kehitystason mukaisesta kasvatuksesta, huolenpidosta ja hoivan toteuttamisesta yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan ja sosionomin kanssa. Töitä tehdään moniammatillisesti yhdessä lapsia ja perheitä toimintaan osallistaen.

    Keravalla toimintaa kanssasi kehittävät ja pedagogisena tukenasi toimivat päiväkodinjohtajan lisäksi varhaiskasvatuksen opettajat ja sosionomit sekä alueelliset varhaiskasvatuksen erityisopettajat, kieli- ja kulttuuriopettajat, perheohjaajat sekä iso joukko ryhmäavustajia. Meille erityisen tärkeäitä asioita ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri.

    Toiminnassamme painottuvat liikuntapedagogiikka, kielitietoisuuden ja lasten tunnetaitojen vahvistaminen, sensitiivisyys sekä lasten ja huoltajien osallisuus. Meillä on toimivat työkalut varhaiskasvatuksen laadun arviointiin ja kehittämiseen. Me Keravalla kehitämme oppimisympäristöjämme aktiivisesti ja meille lähiluonto on Keravalla kiinteä osa varhaiskasvatuksen oppimisympäristöä. Keravan varhaiskasvatuksessa hyödynnetään pedagogisessa toiminnassa digitaalisia oppimisvälineitä (mm. älypuhelimet, tabletit, älytaulut) sekä tehdään pedagogista dokumentointia lapsen digitaalisen portfolion avulla.

    Keravalla varhaiskasvatuksen perusrakenteet ovat kunnossa. Päiväkotiyksiköt ovat sopivan kokoisia, henkilöstöresurssit ovat hyvät ja sijaisjärjestelyt toimivat.

    Toiminnassamme näkyvät Keravan kaupungin arvot; inhimillisyys, osallisuus ja rohkeus. Päiväkodin johtaja on läsnä arjessa, jonka myötä henkilöstön on helppo tulla kuulluksi. Meillä iloitaan onnistumisista yhdessä ja autetaan toinen toisiamme. Keravalla on vankka historia osallistavaan, keskustelevaan ja kehittävään toimintakulttuuriin. Meillä on lupa kokeilla, yrittää ja erehtyä sekä heittäytyä rohkeasti uuteen.

    Keravalla arvostetaan henkilöstöä ja etuina henkilöstöllä on mm. valvonta-ateriaetu.


    Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 6. luvun mukaisesti.

    Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

    Henkilöille, jotka valitaan työskentelemään alle kouluikäisten lasten hoitotehtävissä, tehdään tuberkuloosiselvitys (Tartuntatautilaki § 55).

    https://www.kerava.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/ https://www.kerava.fi/tyo-ja-yrittaminen/kaupunki-tyonantajana/

    Jaana Lipiäinen, Kanniston pk, päiväkodin johtaja
    etunimi.sukunimi@kerava.fi
    p.0403182093
    Riikka Majander, Killan koulun eo, päiväkodin johtaja
    etunimi.sukunimi@kerava.fi
    p.0403183510
    Johanna Nevala, Heikkilän pk, päiväkodin johtaja
    etunimi.sukunimi@kerava.fi
    p.0403183572

    Kanniston päiväkoti, Killan koulu eo, Heikkilän pk

    Kerava on viihtyisä ja vehreä kaupunki Uudellamaalla. Tavoitteenamme on olla uusien ajatusten kärkikaupunki, jossa arki on onnellista ja sujuvaa. Keravalla työskentelee noin 1400 ammattilaista, jotka tuottavat laadukkaita palveluita erinomaisella palveluasenteella toisten työtä ja osaamista arvostaen. Runsaan 38 000 asukkaan Keravan saavutat helposti niin pääradan junalla kuin autoillenkin. Kaupungin arvot rohkeus, inhimillisyys ja osallisuus näkyvät kaikessa toiminnassamme.

    Henkilöstökyselymme mukaan henkilöstömme kokee työnsä merkitykselliseksi, töihin on mukava tulla ja työkavereiden apuun ja tukeen voi luottaa. Esihenkilötyötä mittaava indeksimme on 4,04 (asteikolla 1-5).

    Taimikatu 3 (Kanniston pk), Sarvimäentie 35 (Killa

    Kerava 04260

    Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Kanniston päiväkoti, Killan koulu eo, Heikkilän pk
    Keravan kaupunki
    KERAVA-02-2-267.1.2026 klo 16:00 - 21.1.2026 klo 16:00MääräaikainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuuttaKvtes mukaan: A1 2492,79€ - B1 2506,52€/kk + mahd.lisät
    Hae työpaikkaaAdd to favorites
    Työpaikan tiedot Kanniston päiväkoti, Killan koulu eo, Heikkilän pk
    Keravan kaupunki
    KERAVA-02-2-267.1.2026 klo 16:00 - 21.1.2026 klo 16:00MääräaikainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuuttaKvtes mukaan: A1 2492,79€ - B1 2506,52€/kk + mahd.lisät