Skip to main content
Varhaiskasvatuksen opettaja

Hakuaika päättyy 3.5.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Pieksämäen kaupunki hakee varhaiskasvatuksen kahta (2) opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Pieksämäen kaupungin varhaiskasvatuspalveluilla on avoinna kaksi (2) toistaiseksi voimassa olevaa varhaiskasvatuksen opettajan toimea .Tehtävien alkusijoituspaikka on Hiekanpään päiväkoti.

Paikat täytetään 1.8.2026 alkaen toistaiseksi.

Päiväkoti sijaitsee osana Hiekanpään elämänkaarikampusta kauniin Pieksäjärven rannalla. Uudistettu Hiekanpään rantapuisto sekä monipuoliset lähiliikunta-alueet sijaitsevat päiväkodin läheisyydessä. Kävelymatkan päästä löytyvät myös kaupungin muut palvelut (mm. kirjasto, uimahalli, Nukkekoti).

Hiekanpään päiväkoti on vuoropäiväkoti. Vuororyhmissä työskentelevät opettajat työskentelevät myös iltaisin ja viikonloppuisin. Päiväkodissa toimii tällä hetkellä kuusi ryhmää, joista kaksi on vuororyhmää. Valittujen henkilöiden työskentelyryhmä vahvistuu myöhemmin.

Meille tärkeitä arvoja ovat sensitiivisyys, turvallisuus ja oppimisen ilo.
Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa tiimissä laadukkaan pedagogiikan suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä yhdessä muun tiimin kanssa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hakijalta hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä TVT- osaamista.

Odotamme sinulta sitoutumista ammatilliseen ja lapsilähtöiseen työotteeseen sekä positiiviseen pedagogiikkaan. Pidämme tärkeänä opettajan sensitiivisyyttä, kykyä ja halua ohjata erilaisia oppimisprosesseja lapsen osallisuutta tukien.

Työ vaatii pedagogista keskustelua oman tiimin, työyhteisön sekä yhteistyöverkostojen kanssa. Työhön kuuluu myös pedagogisten asiakirjojen laatimista. Esiopetuskelpoisuus ja soittotaito katsotaan eduksi.

Tervetuloa meille - meillä pääset kehittymään, kehittämään ja kasvamaan yhdessä lasten, perheiden ja työyhteisön kanssa.


Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen kelpoisuus. Vähintään kasvatustieteiden kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).

Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset tarkistetaan ennen työsopimuksen allekirjoitusta. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös ei-kelpoiset hakijat voidaan huomioida, jolloin tehtävä täytetään määräaikaisesti ajalle 1.8.2026 - 31.7.2027

Työsuhteen täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Työaika on 38,25 h . Palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES).

Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin johtaja Jaana Halonen, p. 044 0882335, jaana.halonen@pieksamaki.fi

Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi, 504/2002).

Pieksämäen kaupunki on savuton työyhteisö.


Jätä hakemuksesi sähköisesti 3.5 klo 16.00 mennessä.

https://www.pieksamaki.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/

https://www.pieksamaki.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/

Hiekanpään päiväkodin johtaja Jaana Halonen p. 044 0882335

Pieksämäen kaupunki, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus

Pieksämäki on n. 17 500 asukkaan kaupunki Etelä-Savossa. Kaupunki on tunnettu rautateiden risteyspaikkakunta ja se sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella keskellä Suomea.

Hyvinvointipalvelut ja teknologiateollisuus ovat Pieksämäellä johtavia aloja. Myös kauppa ja muut palvelut ovat suuria työllistäjiä. Teollisuudesta elantonsa saa runsas neljännes pieksämäkeläisistä.

Kaupungin pinta-ala on 1 836,4 km², josta vesialuetta 266,0 km². Pieksämäen alueella on yli 400 järveä. Luontoihmiselle Pieksämäki onkin ihanteellinen asuinpaikka. Pieksämäen järvialueilta löytyy hyviä kalavesiä ja vaihtelevia melontareittejä. Patikointi- ja talvella hiihtoreitit ovat erinomaisessa kunnossa. Muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta huokuu jo erämaanrauhaa.

Huvilakatu 27

Pieksämäki 76130

Tutustu työnantajaan
Pieksämäen kaupunki
Pieksämäen kaupunki, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
71984617.4.2026 klo 10:35 - 3.5.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde1.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan22962,35 - 3044,34 + maisterilisä 150,00
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Pieksämäen kaupunki
Pieksämäen kaupunki, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
71984617.4.2026 klo 10:35 - 3.5.2026 klo 16:00VakinainenTyösuhde1.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan22962,35 - 3044,34 + maisterilisä 150,00