Hakuaika päättyy 17.5.2026 klo 23:59
Teuvan varhaiskasvatuspalvelut hakee varhaiskasvatuksen opettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen
Teuvan varhaiskasvatuspalvelut hakee
VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAA
määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 3.8.2026 - 31.7.2027.
Tehtävän alkusijoituspaikka Päiväkoti Pikkusyreenissä 3-5 -vuotiaiden ryhmässä.
Vastuullasi on lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelu, toteutus ja arviointi yhteistyössä ryhmän muiden työntekijöiden kanssa.
Arvostamme työkokemusta sekä joustavaa, pedagogista ja ammatillista otetta työhön. Lisäksi toivomme oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 26§:n tai siirtymäsäännöksen 75§:n mukainen kelpoisuus.
Haussa huomioidaan kevään 2026 aikana valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät voimassa olevan OVTESin mukaan. Työsuhteessa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Valitun on ennen valintapäätöksen vahvistamista esitettävä rikosrekisterilain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo / cv tulee toimittaa viimeistään 17.5.2026 ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi tai osoitteella
Teuvan kunta / Varhaiskasvatus, Porvarintie 41 A, 64700 Teuva.
Opinto- ja työtodistuksia ei liitetä hakemukseen, vaan tutustumme niihin haastattelun yhteydessä.
Haastattelut toteutetaan aj. 20.-22.5.2026.
Teuvan kunta tarjoaa henkilöstölleen henkilöstöetuina mm.
- Epassin saldoa liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin
- uimahallin ja kuntosalin vapaan käytön
- laajat työterveyshuollon palvelut
Päiväkodinjohtaja Heidi Viitanen, puh. 046 855 5031
Varhaiskasvatusjohtaja Leena Kittilä, puh. 050 386 4650
Teuvan kunta, Oppimisen toimiala, varhaiskasvatus
Teuva on vireä, lapsiystävällinen ja yrittäjähenkinen kunta. Teuvan maisemat ovat luonnonkaunista, silmän kantamattomiin ulottuvaa lakeutta. Maaseutu ja pohjalaisuus näkyvät Teuvalla vahvasti myös lukuisissa erilaisissa yleisöä keräävissä tapahtumissa kuten kesämarkkinoilla ja Elolysteillä elokuussa, sekä Kaarihovin kesäisissä lavatansseissa.
Vuosittain järjestettävä Ars Nova Botnica -taidenäyttely esittelee pohjalaista taidetta aina heinäkuun ajan. Vapaa-ajankeskus Parrassa ja Pappilankankaan ulkoilualueella voi nauttia liikunnan riemusta ja kauniista luonnosta ympäri vuoden. Löydät meistä lisää tietoa verkkosivuiltamme www.teuva.fi
Porvarintie 41 A
Teuva 64700
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Teuvan kunta, Oppimisen toimiala, varhaiskasvatus
Teuvan kunta, Oppimisen toimiala, varhaiskasvatus