Hakuaika päättyy 27.1.2026 klo 16:00
Tule meille iloiseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme päiväkoti Koskelaan Kuperkeikkojen ryhmään!
Tule meille iloiseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme päiväkoti Koskelaan Kuperkeikkojen ryhmään! Kuperkeikat on kolmen kasvattajan ryhmä, jossa lapset ovat iältään 1-3-vuotiaita.
Tarjoamme sinulle työympäristön, jossa voit aktiivisessa ja yhteisöllisessä työyhteisössä tukea lasten oppimista ja oivalluksia. Toimintaamme ohjaavat sensitiivisyys sekä lapsen yksilöllisyyden arvostaminen. Keskitymme kuluvan kauden aikana erityisesti lasten leikkiin ja leikkiympäristöjen rikastamiseen ja kehittämiseen. Olisiko sinulla innostusta ja halua olla mukana kehittämässä hyvää pedagogista toimintaa, jossa lapsen on hyvä olla ja oppia, kasvaa omaksi itsekseen?
Sijaitsemme vehreällä alueella hyvien kulkuyhteyksien päässä monipuolisista retkikohteista.
Olet sitten vastavalmistunut tai konkari, niin olet tervetullut joukkoomme!
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2026 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Päiväkodinjohtaja
Jaana Majapuro
09 31044042
jaana.majapuro@hel.fi
Päiväkodin varajohtaja
Alessandra Fasulo
09 31044041
alessandra.fasulo@hel.fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Varhaiskasvatusyksikkö Alku-Koskela
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.
Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/edurekry ja somessa #helsinkioppii
Paviljonkikuja 5
Helsinki 00600
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki