Skip to main content
Varhaiskasvatuksen opettaja, Piipari-Moision päiväkoti

Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tervetuloa Piipari-Moision päiväkotiin Turkuun varhaiskasvatuksen opettajaksi 3.8.2026 alkaen.

Tehtävät ovat tällä hetkellä Piiparissa, osoitteessa Piiparinpolku 18.

Varhaiskasvatuksen opettajana työskentelet tiimin pedagogisena johtajana yhteistyössä toisen opettajan, varhaiskasvatuksen sosionomin tai varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kanssa. Varhaiskasvatuksen opettajana sinulla on pedagoginen vastuu lasten ja ryhmän tarpeita vastaavan varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta sekä arvioinnista. Piipari-Moision päiväkodissa ei ole esiopetusta, vaan esiopetusikäiset lapset siirtyvät vuosittain toisen yksikön alaisuuteen.

Työtämme ohjaa valtakunnan ja Turun vasu sekä kaupungin strategiaohjelmassa erikseen määritellyt tavoitteet. Lähtökohtana on lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Varhaiskasvatuksemme on pedagogisesti perusteltua ja huomioimme myös lasten yksilölliset tarpeet. Teemme töitä yhteisvastuullisesti työyhteisössä mm. ryhmien muodostamisessa seuraaville toimintakausille.

Varhaiskasvatuksen opettajana voit hyödyntää omia vahvuuksiasi työyhteisössä ja kehittää päiväkodin pedagogiikkaa. Työyhteisö toimii PACE -asenteella ja henkilökunnan MAPA-koulutukset antavat uutta osaamista tehtävään työhön. Työtä ohjaa toimintahetkien lisäksi kokopäiväpedagogiikka sekä lasten ja vanhempien osallisuus.

Työyhteisössä työtäsi tukevat kollegoiden lisäksi päiväkodin kieli- ja kulttuuriopettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä päiväkodin johtotiimi (päiväkodin johtaja, apulaisjohtaja, erityisopettaja ja kieku).

Toivomme sinulta kykyä johtaa omaa työtä, organisointi- ja yhteistyötaitoja, joustavuutta muuttuvissa tilanteissa sekä inklusiivisen asenteen näkemistä osana tämän päivän varhaiskasvatusta.

Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) § 26 / 27 mukaan. Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.

Eduksi luetaan työkokemus varhaiskasvatuksessa.

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
- monipuolisia koulutuksia
- Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
- Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.

Työpaikan osoite: Piipari-Moision päiväkoti:
Piiparinpolku 18, 20360 Turku
Halikonkatu 8, 20400 Turku

https://www.turku.fi/toimipaikat/piipari-moision-paivakoti-piiparinpolku-18 https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/turun-kaupunki/varhaiskasvatus/

päiväkodin johtaja, Anne Mikkonen p. 050 553 2452
päiväkodin apulaisjohtaja, Anna Kaunisto p. 044 907 5504

Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Varhaiskasvatus, Pohjoinen varhaiskasvatusalue, Piipari-Moision päiväkoti

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua!

Aurajoen varrella, maailman kauneimman saariston sylissä asuu jo yli 210 000 turkulaista. Vuonna 2029 kaupunkimme täyttää 800 vuotta, ja sitä kohti kuljemme kestävyys edellä.

Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä. Yli 6 000 ammattilaista monipuolisissa tehtävissä työskentelee ei vain tätä päivää, vaan myös tulevaisuutta varten.

Piiparinpolku 18

Turku 20360

  • Rökfri arbetsplats
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Turun kaupunki
    Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Varhaiskasvatus, Pohjoinen varhaiskasvatusalue, Piipari-Moision päiväkoti
    TKU00-40-529-2630.4.2026 klo 13:01 - 13.5.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde3.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2OVTES3 035,03 €/kk
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Turun kaupunki
    Turun kaupunki, Lasten ja nuorten palvelukokonaisuus, Varhaiskasvatus, Pohjoinen varhaiskasvatusalue, Piipari-Moision päiväkoti
    TKU00-40-529-2630.4.2026 klo 13:01 - 13.5.2026 klo 15:00VakinainenTyösuhde3.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2OVTES3 035,03 €/kk