Skip to main content
Varhaiskasvatuspäällikön virka

Hakuaika päättyy 5.5.2026 klo 23:59

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme vakituiseen virkaan varhaiskasvatuspäällikköä.

Vesilahden kunnan varhaiskasvatuksessa työskentelee kolmessa yksikössä noin 60 ammattilaista. Toiminta on monissa vertailuissa ja arvioinneissa todettu korkealaatuiseksi, ja hyvämaineinen palvelu saa kiitosta kuntalaisilta. Varhaiskasvatus on myös veto- ja pitovoimainen työpaikka pätevän henkilöstön keskuudessa. Hyvä johtaminen on tunnistettu yhdeksi keskeiseksi menestystekijäksi. Haemme vakituiseen virkaan varhaiskasvatuspäällikköä, jonka tehtävä muodostuu seuraavista kokonaisuuksista:

• Vastaa kunnan varhaiskasvatuksen kokonaisuudesta, pedagogisesta laadusta sekä yksityisen varhaiskasvatuksen valvonnasta.
• Varmistaa lakien sekä varhaiskasvatus- ja muiden suunnitelmien ja kunnan linjausten toteutumisen.
• Laatii ja seuraa talousarviota sekä kohdentaa resurssit tarkoituksenmukaisesti.
• Toimii esihenkilönä päiväkodinjohtajille ja asiantuntijoille sekä vastaa henkilöstösuunnittelusta, rekrytoinneista ja osaamisen kehittämisestä.
• Vastaa hallinnollisesta päätöksenteosta, perheiden palveluohjauksesta sekä yhteistyöstä muiden kuntien ja sidosryhmien kanssa.
• Valmistelee ja raportoi asiat lautakunnalle sekä muille päättäville elimille.
• Toimii uuden varhaiskasvatusyksikön johtajana.

Varhaiskasvatuspäälliköltä edellytetään kasvatustieteiden ylempää korkeakoulututkintoa sekä esihenkilökokemusta. Arvostamme monipuolista johtamis-, asia- ja talousosaamista, kehittämiskykyä sekä hyviä yhteistyö-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittää kuntaa ja omaa osaamistasi laaja-alaisella, kiinnostavalla ja vesilahtelaisille tärkeällä tehtäväkentällä. Varhaiskasvatuspäällikkö on avainasemassa edistämässä vesilahtelaisten lasten kasvua ja oppimista sekä kehittämässä perheiden hyvinvointia ja kunnan vetovoimaa. Laadukas varhaiskasvatus on Vesilahden kunnalle kunnia-asia. Varhaiskasvatuspäällikkö toimii myös monissa verkostoissa ja pääsee seuraamaan näköalapaikalta alan kehitystä.

Varhaiskasvatuspäällikön viran työsuhteen vaatimukset, ehdot ja palkka (4095,43€) määrittyvät KVTESin mukaan. Virkahaastattelut toteutetaan ensisijaisesti 6.-7.5.2026. Toivomme, että virkaan valittava aloittaa tehtävässä 1.9.2026 lukien.

Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun tulee esittää ennen viran vastaanottamista Pihlajalinnan työterveyslääkärin antama hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

http://www.vesilahti.fi https://www.vesilahti.fi/wp-content/uploads/2025Sivistyspalvelut.pdf

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, puh. 040 1531 593
Anne Mäki, varhaiskasvatusjohtaja, puh. 050 3895 217

Vesilahden kunta

Reilun 4500 asukkaan elinvoimainen Vesilahti sijaitsee Tampereen kaupunkiseudulla Pirkanmaalla, puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Kunta työllistää noin 200 eri alojen osaavaa ammattilaista, ja organisaatio tunnetaan ketteryydestään sekä hyvistä mahdollisuuksista jatkuvaan oppimiseen. Pienen organisaation etuna on vahva yhteisöllisyys.

Vesilahden kunta tarjoaa monipuoliset henkilöstöedut, muun muassa Epassin liikunta- ja kulttuuriedun, maksuttoman kuntosalin sekä taukokahvit. Arvostamme jatkuvaa oppimista. Henkilöstön käytössä on esimerkiksi Eduhouse-koulutuspalvelu.

Henkilöstökyselyn perusteella Vesilahden kunta koetaan luotettavaksi, yhteistyökykyiseksi ja työtä arvostavaksi työnantajaksi. Nämä arvot näkyvät arjen kohtaamisissa ja työyhteisön ilmapiirissä. Tervetuloa mukaan yhteisölliseen ja lämminhenkiseen porukkaamme, jossa arvostetaan ihmisiä, osaamista ja yhdessä tekemistä!

Rautialantie 60

Vesilahti 37470

  • Rökfri arbetsplats
  • UNICEF en barnvänlig kommun
  • Tutustu työnantajaan
    Vesilahden kuntaVES-01-12-2621.4.2026 klo 15:30 - 5.5.2026 klo 23:59VakinainenVirkasuhde1.9.2026 lukienKVTES Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Vesilahden kuntaVES-01-12-2621.4.2026 klo 15:30 - 5.5.2026 klo 23:59VakinainenVirkasuhde1.9.2026 lukienKVTES