Keikkatyöt ovat kunnissa suosittu tapa aloittaa työura. Ne ovat yleensä myös loistava mahdollisuus tutkia itselleen sopivia urapolkuja. Keikkatyöt mahdollistavat usein myös pitempiaikaisten ja vakituisten työsuhteiden löytymisen. Keikkatöitä kunnissa on tarjolla jatkuvasti, eikä myöskään kesäaika tee tässä poikkeusta. Tässä muutamia hyviä syitä harkita keikkatöiden hakemista.
Sijaisuudet mahdollistavat eri alojen ja työtehtävien kokeilun
Sijaisuuksien yksi hyvä puoli on, että ne ovat väliaikaisia. Ne antavat loistavan mahdollisuuden kokeilla erilaisia tehtäviä. Etenkin jos olet työurasi alkuvaiheessa, keikkatyöt mahdollistavat itsesi kehittämisen, työkokemuksen kartuttamisen sekä CV:si parantamisen. Samalla myös tienaat mukavasti, kun tutkit erilaisia vaihtoehtoja.
Keikkatyöt ovat joustavia
Sijaisuudet vaihtelevat lyhyistä keikoista pitempiaikaisiin sijaisuuksiin. Työtehtävien pituuden ja tuntien joustavuuden ansiosta, voit myös tehdä keikkatöitä esimerkiksi opiskelujen ohessa. Sinun ei tarvitse lukita kalenteriasi pitkiksi ajoiksi, vaan voit hakea sijaisuuksia omien aikataulujesi mukaan. Jos sinusta taas tuntuu, että et saa riittävästi keikkoja, tutki myös muita yksiköitä ja osastoja. Ja mitä paremmin itse joustat, sitä varmemmin saat töitä niin paljon kuin vain haluat ja jaksat tehdä.
Kehitä osaamistasi
Oman osaamisen kehittäminen hyödyttää niin palkkaavaa organisaatiota kuin sinua itseäsi työntekijänä. Kukaan ei ole täydellinen työntekijä, mutta mitä laajempi oma osaamisesi on, sitä paremmin myös voit kilpailla vakituisista ja pidempiaikaisista työtehtävistä. Keikkatyötä voi hyvin myös käyttää nykyisten taitojesi hiomiseen tekemällä keikkatöitä eri osastoilla ja organisaatioissa.
Lisätienestejä nykyisen työn ohessa
Keikkatöitä voi usein tehdä, vaikka sinulla olisi jo työpaikka. Useat vuorotyöläiset saattavat vapaa-aikanaan käydä tekemässä keikkoja muissa yksiköissä. Eli jos kaipaat hieman lisätienestejä vaikkapa lomamatkaa varten, kannattaa tutkia olisiko sinun mahdollista tehdä keikkoja muissa organisaatiosi yksiköissä.
Tälläkin hetkellä Kuntarekrystä löytyy satoja keikkatyömahdollisuuksia eri toimialoilla. Jos kiinnostuit keikkatöistä, käy tutustumassa tarjolla oleviin sijaisuuksiin täällä.
Ohjeet sijaisuuksien hakemiseen löydät täältä