Hallintosihteerinä Vieremän kunnalla työskentelevän Sirpa Piipon työpäivät pitävät sisällään monipuolisia tehtäviä. Päivät pitävät sisällään mm. kunnan arkistotoimen suunnittelua ja ohjausta, asiakirjahallinnon kehittämistä, eri toimielinten kokousten esityslistojen kokoamisia, eri toimielinten päätösten täytäntöönpanoa, luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden maksatusta ja asiakkaiden palvelemista muun muassa Kela-asioissa.
”Työn selkeästi paras puoli onkin monipuolisuus ja haastavuus. Toimielinten kokouskutsujen lähettäminen ajallaan niin, että kokous on laillisesti kokoon kutsuttu. Toimielinten päätösten täytäntöönpano tärkeää päätösten lainvoimaisuuden saavuttamiseksi. Kunnallisten päätösten tiedottaminen ajallaan pitää työyhteisön ja kunnan asukkaat ajan tasalla tehdyistä päätöksistä. Kokouspalkkioiden maksatus viranhaltijoille ja luottamushenkilöille oikein ja ajallaan”, kertoo Sirpa.
”Mukavaa on ollut työskennellä Vieremän kunnassa, ilmapiiri ja työyhteisö on ollut hyvä. Vaikka aiemmat työtehtävät ovatkin olleet hyvin erilaisia, niin olen päässyt tekemään monenlaista työtä ja sitä kautta kehittymään. Uudenlaiset toimintatavat ja tietojärjestelmien kehitys on haastanut, mutta samalla auttanut kehittämään itseäni työssäni”, jatkaa Sirpa.
”Toivon, että saan työskennellä nimenomaan Vieremän kunnalla lopun työuraani. Muita urahaaveita ei enää tässä iässä ole, vaan seuraava askel on eläköityä Vieremän kunnan palveluksesta”, lopettaa Sirpa.