Skip to main content

Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme erityiskoulunkäynninohjaajaa Mellunmäen ala-asteen kouluun.

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!

Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!

Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme erityiskoulunkäynninohjaajaa Mellunmäen ala-asteen kouluun.

Mellunmäen ala-asteen koulu on n. 380 oppilaan monikulttuurinen lähikoulu Itä-Helsingissä. Koulussamme on kuusi erityisen tuen pienryhmää ja valmistavan opetuksen ryhmä. Erilaisten oppijoiden kannustava kohtaaminen on koulumme opetuksen perusta. Perustehtävämme on tarjota oppilaille myönteistä oppimisasennetta tukeva virikkeellinen kasvuympäristö ja mahdollisuuksia toiminnalliseen oppimiseen. Meillä on hyvä tekemisen meininki ja työstään innostunut porukkamme tukee osaamisen kehittämistä. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Kulkuyhteydet ovat meille mainiot, sillä sijaitsemme kävelymatkan päässä Mellunmäen metro- ja bussiasemalta.

Erityiskoulunkäynninohjaajan työn tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa. Erityiskoulunkäynninohjaajan tehtävään kuuluu oppilaiden avustaminen ja tukeminen koulupäivien aikana pidennetyn oppivelvollisuuden luokassa sekä iltapäivä- ja loma-ajan toiminnassa.

Erityskoulunkäynninohjaaja palkataan 38 h 15 min viikkotunnin työajalle.
Tehtävä on kokopäiväinen. Täyden työajan palkka on 2478,63/kk ja lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset lisät.

Erityiskoulunkäynninohjaajan kokonaistuntimäärä voidaan tarkistaa lukuvuosi kerrallaan koulun resurssin puitteissa koulun toiminta-ajaksi.

Helsingin kaupunki haluaa palkita sinut, uusi, meillä aloittava koulunkäynninohjaaja, joka työskentelet toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden luokassa, pidennetyn oppisvelvollisuuden luokassa tai autismiopetuksen luokassa 2000 € kannustuspalkkiolla! Palkkio maksetaan työntekijälle, joka ei ole aikaisemmin työskennellyt vakituisena erityiskoulunkäynninohjaajana Helsingin kaupungilla tai edellisestä työsuhteesta on kulunut vähintään 2 vuotta. Ensimmäinen 1000 euroa maksetaan vakinaisen palvelussuhteen alettua ja loput 1000 euroa maksetaan, kun vakinaista palvelussuhdetta on kulunut 1 vuosi samassa koulussa.

Tarjoamme sinulle mukavan työyhteisön, suuren työnantajan monipuoliset henkilöstöedut, kuten kattavan työterveyshuollon, koulutusmahdollisuuksia ja tukea työmatkoihin.

Koulunkäynninohjaajat otetaan Helsingin kaupungin palvelukseen ja työsopimukseen kirjataan ensimmäinen toimipaikka. Toimipaikka määräytyy kulloinkin käytettävissä olevien koulunkäynninohjaajaresurssien perusteella ja voi vaihtua vuosittain.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on lähihoitajan tutkinto tai muu soveltuva vähintään toisen asteen ammatillinen perustutkinto sekä lääkehoidon osaamista.

Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.

Luemme eduksi joustavan työotteen sekä hyvät yhteistyötaidot.

  • Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 7, Mellunmäen ala-asteen koulu
  • TyöpaikkaVakinainen
  • KASKO-01-545-24
  • 6.8.2024
  • 2478,63/kk, kun työaika on 38,25h/vko
  • 26.4.2024 11:00 - 10.5.2024 16:00
  • UusimaaHelsinkiKunta
Yhteystietomme

Rehtori Miia Koivula
miia.koivula@hel.fi
09-31032077

Tietoa organisaatiosta

Maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on Suomen suurin ja monipuolisin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön opetuksen järjestäjä. Palvelemme vuosittain 136 000 helsinkiläistä yli 700 toimipaikassa 14 000 työntekijän osaamisella. Tarjoamme sinulle suuren ja vastuullisen työnantajan monipuoliset henkilöstöedut.

Opimme ja kokeilemme yhdessä. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta!

Tutustu meihin osoitteessa www.hel.fi/kasvatusjakoulutus, www.hel.fi/edurekry ja somessa @HelsinkiOppii

Sijainti
Rukatunturintie 14
00970 Helsinki

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Suggested jobs
Quick links
Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
Footer
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekry - Find jobs in Finland

For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

Open cookie settings

You can also find us here:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry is produced by Grade Solutions.