Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Aada, Pohjois-Haaga - Education Division

Etsimme joukkoomme työstään innostunutta varhaiskasvatuksen opettajaa.

Etsimme joukkoomme työstään innostunutta varhaiskasvatuksen opettajaa.

Syksyn suunnittelu on täydessä vauhdissa, joten sinulla on mahdollisuus vaikuttaa minkä ikäisten lasten kanssa toivoisit pääseväsi työskentelemään.
Aadassa arvostamme hyviä yhteistyötaitoja, lämmintä ja arvostavaa vuorovaikutusta sekä halua sitoutua työhön lasten parissa. Positiivinen pedagogiikka, vahvuuksien bongailu, tunne- ja kaveritaitojen harjoittelu sekä leikki ovat meille tärkeitä teemoja. Puhumme paljon työstä ja jaamme osaamista henkilökunnan kesken. Ohjaamme ja autamme toisiamme erilaisissa tilanteissa päivittäin.

Aada sijaitsee Pohjois-Haagassa hyvien kulkuyhteyksien varrella ja rakennetun ympäristön lisäksi lähellä on paljon luontoa. Aada on rakennuksena vasta nelivuotias, joten toimintaympäristömme on ihanan uusi, raikas ja värikäs. Meillä on oma piha ja vieressä myös suuri leikkipuisto Idan piha-alue. Lähellä on paljon hyviä luonto- ja kulttuuriretkikohteita sekä kirjastopalvelut. Olemme juuri avanneet Instagram-sivut @aadajateuvo, joilta löytyy kuvia tiloista ja toiminnasta.

Jos innostuit lukemastasi ja haluat päästä osaksi yhteisöämme, ole rohkeasti yhteydessä.


Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.

Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2024 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

Lisätietoja

https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-aada

  • Läntinen suurpiiri, Pohjois-Haaga, Varhaiskasvatusyksikkö Aada
  • TyöpaikkaVakinainen
  • KASKO-02-792-24
  • 2
  • 19.8.2024
  • 3 064,52 euroa/kk
  • 26.4.2024 14:00 - 10.5.2024 16:00
  • UusimaaHelsinkiKunta
Yhteystietomme

Päiväkodin johtaja Maarit Markkanen
0931041523
maarit.markkanen@hel.fi

Tietoa organisaatiosta

Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä vuosittain 136 000 helsinkiläiselle yli 700 toimipaikassa eri puolella Helsinkiä. Toimialallamme on 14 000 työntekijää, jotka tekevät Helsingistä kaikenikäisille maailman vaikuttavimman paikan oppia.

Haluamme tuottaa ja luoda palveluja yhdessä helsinkiläisten lasten ja perheiden kanssa. Tule tekemään ja kehittämään kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta ja esiopetusta!

Meillä on hyvät ja monipuoliset henkilöstöedut.

Seuraa meitä: @HelsinkiOppii ja www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

Sijainti
Ida Aalbergin tie 8
00400 Helsinki

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Suggested jobs
Quick links
Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
Footer
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekry - Find jobs in Finland

For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

Open cookie settings

You can also find us here:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry is produced by Grade Solutions.