Skip to main content
test
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Oletko lämminhenkinen, motivoitunut ja töihin tarttuva varhaiskasvatuksen lastenhoitaja? Tule meille vuorotteluvapaasijaiseksi.

Nyt sinulla on mahdollisuus päästä työskentelemään eri-ikäisten lasten kanssa kauniissa Kaerlassa!

Vuorotteluvapaasijaisen ehtona on 90-päivää työttömänä viimeisen 14kk ajalla. Työttömyysehto ei koske alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi. Yhden päivän työttömyys riittää myös, jos sijainen on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.

Työpäiväsi tulevat olemaan vaihtelevia ja toivottavasti pidät juuri siitä!
Varahenkilö toimii talon sisäisenä resurssina ilman omaa ryhmää.
Hänellä on kasvatusvastuu ja hän toimii siinä ryhmässä missä tarve on suurin.
Positiivinen pedagogiikka sekä lapsilähtöinen toimintatapa toimivat ohjenuoranamme.

Kaerlan päiväkoti sijaitsee viihtyisällä Kaerlan alueella hyvien liikenneyhteyksien varrella. Toinen yksikkömme, missä esiopetusryhmämme toimivat, sijaitsee 10 min kävelymatkan päässä Kärsämäentie 46. Se on kaunis ja viihtyisä puutalo entisen Kärsämäen koulun tiloissa. Molemmat yksikkömme sijaitsevat lähellä luontoa ja metsää. Kaerlantie 16 ja Kärsämäentie 46, 20360 Turku.

Saatavilla on mentorointia, päiväkodinjohtajan sekä alueellisen veo:n konsultoiva tuki. Sinua toivottavat tervetulleeksi ihanat lapset ja ystävälliset työkaverit.

Jos tämä paikka kiinnostaa juuri sinua, ota meihin rohkeasti yhteyttä!
Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.

Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) § 28 mukaan.

Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.

Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
- monipuolisia koulutuksia
- Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
- Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.

Lisätietoja

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/turun-kaupunki/varhaiskasvatus/
https://blog.edu.turku.fi/kaerlanphy/

Yhteystietomme

pkj Pia Räsänen, p. 050 553 0937 , pia.rasanen@edu.turku.fi
vt pkj Mare Daniel-Plosila, p. 044 907 3445, mare.daniel-plosila@edu.turku.fi
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Tietoa organisaatiosta

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä, jolla on yli 6 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.

Turun kaupunki on savuton työpaikka.

Sijainti
Kaerlantie 16 ja Kärsämäentie 46
20360 Turku

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Suggested jobs
Quick links
Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
Footer
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekry - Find jobs in Finland

For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

Open cookie settings

You can also find us here:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry is produced by Grade Solutions.