Skip to main content
Määräaikainen ortodoksiuskonnon tuntiopettajan tehtävä - Lempäälän kunta

Lempäälän kunnan opetuspalveluissa on avoinna määräaikainen ortodoksiuskonnon opettajan tehtävä ajalle 5.8.2024-31.5.2025.

Tehtävään kuuluu ortodoksiuskonnon opetus Pirkanmaan alueella alakoulujen ja yläkoulujen oppilaille etäyhteyksiä hyödyntäen. Tehtävään voi kuulua myös elämänkatsomustiedon opetusta erikseen niin sovittaessa.

Etsimme joukkoomme innostunutta, kehittämishaluista ja yhteistyökykyistä opettajaa. Toivomme opettajalta vastuullista otetta opetus- ja kasvatustyössä, kokemusta erilaisten oppijoiden opettamisesta ja tukemisesta sekä hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänhallintataitoja. Katsomme eduksi kokemuksen etäopetuksen järjestämisestä ja koordinoinnista. Tiimityö on osa toimintakulttuuriamme kaikilla luokka-asteilla.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998, luku 3 § 4) mukaisesti.

Haastattelutilanteessa tulee esittää alkuperäiset todistukset.

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Tehtävä täytetään kolmen (3) kuukauden koeajalla.

Yhteystietomme

Anna-Maria Kohtala (Kieli ja kulttuuriryhmien opetuksen seutukoordinaattori), puh. +358 50 3956347, sähköposti: anna-maria.kohtala@nokiankaupunki.fi. Tiedustelut puhelimitse ensisijaisesti tiistaisin ja torstaisin.
Tehtävää haetaan sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Tietoa organisaatiosta

Meidän Lempäälä, Suomen suurin kyläyhteisö, on kasvava ja kehittyvä reilun 24 000 asukkaan kunta Tampereen eteläpuolella hyvien liikenneyhteyksien varrella. Olemme kehityshaluisia, aktiivisia ja helposti lähestyttäviä. Työympäristö on meillä turvallinen ja luottamuksellinen. Toimimme vastuullisesti emmekä hyväksy syrjintää.
Meillä olet osa ammattilaisten upeaa porukkaa, jossa kannustamme ja autamme toisiamme onnistumaan. Vuonna 2022 meidät valittiin Pirkanmaalla esimerkilliseksi työnantajaksi.

Konsernissamme työskentelee noin 900 henkilöä.

Tervetuloa rakentamaan tulevaisuutta kuntaan, joka sanoo kyllä! #kyllätoimii

Sijainti
Tampereentie 422
33880 Lempäälä

  • Lempäälän kunta - Tobacco-free workplace
  • Lempäälän kunta - The Responsible Summer Job -campaign
  • Lempäälän kunta - UNICEF Child Friendly City
  • Lempäälän kunta - We Invest in Orientantion
  • Lempäälän kunta - Good Mood Workplace
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Hae työpaikkaa
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
    Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.