Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut on osa elinvoiman palvelualuetta.
Tehtävämme on työvoima- ja yrityspalvelujen järjestäminen ja tuottaminen työnhakija-, työnantaja- ja yritysasiakkaillemme. Autamme työnantajaa ja työntekijää kohtaamaan. Edistämme työperäistä maahanmuuttoa sekä tuemme maahanmuuttajien kotoutumista, työllistymistä ja yrittäjyyttä. Kaikessa tekemisessämme näkyy rohkeus, halu kehittää ja kehittyä.
Teemme työtä uudistavalla otteella työllisyyden ja kaupungin elinvoiman edistämiseksi. Olemme mukana Pirkanmaan työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa ja valmistaudumme parhaillaan TE-palvelut 2024-uudistukseen.
Haemme kolmea palveluohjaajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen 30.6.2025 asti. Aloitus sopimuksen mukaan.
Palveluohjaajana tehtäväsi painottuvat henkilöasiakkaiden palveluprosessien edistämiseen OMA-valmentajien tukena. Työhösi kuuluu palvelukokonaisuuden käytäntöjä ja yhteistyöverkoston toimintaprosesseja tukevia asiakaspalvelu- ja tukipalvelutehtäviä, muun muassa aula- ja puhelinpalvelutyö. Tehtäväsi sisältää laajaa julkisen vallan käyttöä asiakkaan palveluprosessissa ja tästä syystä sinun tuleekin hallita ja osata soveltaa työtä ohjaavaa lainsäädäntöä. Palveluohjaajana vastaat siitä, että toimit tehtävässä lainmukaisesti, yhdenvertaisuutta ja hyvää hallintoa noudattaen. Tehtävässä tarvitset hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja sekä paineensietokykyä. Onnistuaksesi tehtävässä tarvitset myös itsenäistä ja aikaansaavaa työotetta.
Työ toteutetaan pääsääntöisesti lähityönä eri toimipisteissä Tampereen keskustan alueella.
Kelpoisuusvaatimuksenamme on vähintään soveltuva ammatillinen tutkinto, sekä hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito.
Eduksi katsotaan kokemus asiakaspalvelu- ja toimistotehtävistä, taito soveltaa työtä ohjaavaa lainsäädäntöä, sekä ajantasainen kokemus ja/tai perehtyneisyys työllistämisen eri keinoista kohtaannon edistämiseksi ja eri toimialojen osaamistarpeista sekä hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta 2430,62€/kk, työkokemuslisästä, sekä mahdollisista muista palkanlisistä.
Käytämme viroissa koeaikaa, joka vuotta lyhyemmässä määräaikaisessa virkasuhteessa voi olla enintään puolet virkasuhteen kestosta. Pyydämme, että merkitset hakemukseesi kelpoisuutesi ja liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja antaa Tiimiesihenkilö Anu Huppunen, puh. 040 580 7776 tai etunimi.sukunimi@tampere.fi.
Hakuaika päättyy 20.5.2024.
Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Lisätietoja
http://www.tampere.fi
http://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/palveluohjaaja-3-tyollisyys-ja-kasvupalvelut-tre-01-463-24/
- Tampereen kaupunki, Työllisyys- ja kasvupalvelut
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainen
- TRE-01-463-24
- 3
- Sopimuksen mukaan.
- 2430,62-2625,07 €/kk
- Sopimusala: KVTES
- 6.5.2024 08:00 - 20.5.2024 23:59
- Hallinto- ja toimistotyöPirkanmaaTampereTyöllisyyspalvelutKunta
Tiimiesihenkilö Anu Huppunen, puh. 040 580 7776 tai etunimi.sukunimi@tampere.fi
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
33101 Tampere