Laitilan kaupungissa on avoinna varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa oleva työsuhde 1.8.2024 alkaen.
Laitilan kaupungissa on avoinna varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa oleva työsuhde 1.8.2024 alkaen. Työaika on 38,25h/vko, palkkaus OVTES:n mukainen. Ensisijainen sijoituspaikka on Pähkinäpensaan päiväkoti.
Valittavalta edellytetään varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuutta: kasvatustieteen kandidaatin tutkintoa tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa sosionomi, Amk, johon sisältyy vähintään 60 op varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneita opintoja tai muu laissa säädetty kelpoisuus.
Odotamme valitulta varhaiskasvatuksen osaamista, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, hyvää organisointikykyä sekä kehittävää ja joustavaa työotetta. Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänä on huolehtia lapsiryhmänsä pedagogisesta suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä muun työtiimin kanssa.
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.
Hakemukset tulee jättää sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisessa haastattelutilanteessa.
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-opettaja-602581/
- Laitilan kaupunki, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhdeEi etätyömahdollisuutta
- 602581
- 1.8.2024 alkaen
- OVTES 2860,41€/kk
- 8.5.2024 16:15 - 24.5.2024 08:00
- Opetus- ja kulttuurialaVarsinais-SuomiLaitilaVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
varhaiskasvatuspäällikkö Taija Jalonen, puh. 044 585 6806, taija.jalonen@laitila.fi
Laitila on viihtyisä kaupunki Varsinais-Suomessa valtatie 8 varrella lähellä Turkua ja Raumaa.
Laitilan kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Keskuskatu 30
23800 Laitila
Muut tehtävään liittyvät tiedot