Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen sijaispalvelu - Tuusulan kunta

Tuusulan kunnan päiväkodeissa työskentelee noin 300 alan ammattilaista. Tarvitsemme jatkuvasti luotettavia sijaisia, jotka ovat valmiita keikkatyöhön. Sijaispalvelun avulla pyrimme takaamaan lapsille turvallisen arjen myös henkilövajaustilanteissa.

Jos pidät muuttuvista tilanteista ja työstä lasten parissa sekä haluat tutustua uusiin ihmisiin, voi keikkatyö olla sinulle sopiva vaihtoehto. Olemme ensisijaisesti kiinnostuneita henkilöistä, joilla on pätevyys alalle tai opinnot käynnissä. Joissakin tilanteissa myös henkilöt, joilla ei ole muodollista kelpoisuutta, mutta ovat soveltuvia tehtävään, voivat tulla kyseeseen.

Miten pääsen sijaispalveluun?

Jätä hakemus ja ansioluettelo. Työhaastatteluun valituille lähetämme kutsun sähköpostitse. Haastattelut toteutetaan ryhmähaastatteluna ja niitä on noin kerran kuukaudessa elo-maaliskuun aikana. Haastatteluun osallistuvan tulee esittää rikosrekisteriote. Tilaa ote Oikeusrekisterikeskuksesta sen jälkeen, kun olet saanut kutsun haastatteluun, mikäli sinulla ei ole voimassa olevaa otetta (alle 6 kk). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Miten sijaispalvelu toimii?

Sijaispalveluun hyväksytty saa käyttöön sähköisen kalenterin, jota päivittämällä on mahdollista saada työtarjouksia juuri niille päiville ja kellonajoille, jolloin työskentely on itselle mahdollista. Työtarjoukset tulevat tekstiviestinä ja ne vastaanotetaan vastaamalla tekstiviestiin. Suuri osa sijaisuuksista on lyhyitä 1-3 päivän pituisia ja tieto niistä tulee edellisenä päivänä. Sijaistarpeemme on vähäinen touko-elokuun aikana. Ajoittain lyhyistä sijaisuuksista tulee viikkojen tai jopa kuukausien mittaisia.

Palkkaus

Alle 13 päivän sijaisuuksista maksetaan kunnan palkkataulukon mukaista tuntipalkkaa sekä lomakorvaukset. Pidemmistä sijaisuuksista maksetaan taulukon mukaista kuukausipalkkaa. Työsopimus sijaisuudesta tehdään yksikön esihenkilön kanssa.

Päivähoidon sijaispalvelusta vastaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Anita Tanttu (p. 040 314 4483, etunimi.sukunimi@tuusula.fi).

Tuusulan varhaiskasvatuspalvelut

Tietoa organisaatiosta

Meillä pääset rakentamaan tavallisten tuusulalaisten arkea ja samalla kehittämään omaa osaamistasi. Tuusulan kunta tukee sinua ja työhyvinvointiasi monin tavoin. Kunnassamme työurat ovat kestäviä, eli tarjoamme edellytykset työskennellä ja kehittyä vaikka aloittelevasta tekijästä kokeneeksi konkariksi saman työnantajan palveluksessa.

Sijainti
Useita osoitteita
Tuusula

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Suggested jobs
Quick links
Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
Footer
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekry - Find jobs in Finland

For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

Open cookie settings

You can also find us here:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry is produced by Grade Solutions.