Lukion venäjän sivutoiminen tuntiopettaja
Porkkalan lukiossa Kirkkonummella on haettavana sivutoiminen tuntiopettajuus venäjän kielessä 1.8.2024 alkaen. Tehtävä edellyttää opettajan pedagogista kelpoisuutta, ja hakijalle eduksi katsotaan kelpoisuus opettaa myös ruotsia sekä kokemus vastaavista tehtävistä lukio-opetuksessa.
Viikoittainen opetustuntien määrä vaihtelee lukuvuoden mittaan riippuen venäjän opintojaksojen sijoittumisesta opetusperiodeihin. Lukuvuoden tasolla venäjän opetusta on lukuvuonna 2024-2025 vähintään 5 vuosiviikkotuntia, ja säännöllinen palkka määritellään toteutuman perusteella OVTESin mukaisesti. Tulevina lukuvuosina toteutuva vuosiviikkotuntien määrä tulee riippumaan erityisesti venäjän opintojaksoihin kohdistuvista valinnoista lukiossa. Kelpoisuusehtojen täyttyessä sivutoimisen tuntiopettajan tehtäviin voidaan sisällyttää myös jonkin verran ruotsin opetusta.
Tuntiopettajuus täytetään toistaiseksi ja siihen valittavan tulee esittää lasten ja nuorten kanssa työskentelevältä vaadittava rikosrekisteriote, kuin myös selvitys terveydentilasta. Tehtävä täytetään 6 kk koeajalla.
Hakemukset toimitetaan 22.5.2024 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn sähköisellä lomakkeella www.kuntarekry.fi (työavain KIR-03-169-24).
Lisätietoja
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/lukion-venajan-tuntiopettaja-kir-03-169-24/
- Kirkkonummen kunta, Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue, Suomenkieliset opetuspalvelujen palveluryhmä, Suomenkieliset koulut, Porkkalan lukio
- Osa-aikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeEi etätyömahdollisuutta
- KIR-03-169-24
- 1.8.2024
- OVTES
- 8.5.2024 15:00 - 23.5.2024 12:00
- Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritUusimaaKirkkonummiKunta
Rehtori Matti Autero, hakuaikana p. 0503107078 tai matti.autero@kirkkonummi.fi
Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva yli 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 1 700 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.
Sijainti
Kirkkotallintie 6A
02400 Kirkkonummi
Muut tehtävään liittyvät tiedot