Skip to main content
test
Kotitalouden lehtorin viransijaisuus, virkanumero 1224 - Askolan kunta

Kotitalouden lehtorin viransijaisuus, virkanumero 1224

Askolan kunnan sivistystoimessa on haettavana perusopetuksen kotitalouden lehtorin viransijaisuus ajalla 1.8.2024 - 31.7.2025.

Askolan koulussa, yläkoulussa on n 270 oppilasta ja n 35 eri tehtävissä toimivaa aikuista, joista opettajia on 26.

Korostamme toiminnassamme vastuullisuutta, yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta, turvallisuutta ja merkityksellisyyttä. Toimintamme on vahvuusperustaista ja ratkaisukeskeistä. Tarjoamme lehtorille työn tueksi koulun ammatillisesti ja hyvällä yhteishengellä toimivan henkilöstön sekä kotitalouden opetukseen työparin.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja. Lisäksi arvostamme aktiivista, osallistavaa ja innostavaa työotetta, digiosaamista sekä halua kotitalouden opetuksen ja myös koko koulun toimintakulttuurin kehittämiseen, vaikka kysymyksessä onkin sijaisuus. Ensi lukuvuoden painopistealueita tulevat olemaan oppiminen, hyvinvointi ja turvallisuus.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan. Viransijaisuuteen valitun tulee esittää lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Viransijaisuudessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Askolan kunnan sijainti mahdollistaa työssäkäynnin pääkaupunkiseudulta omaa autoa käyttäen.

Virkaa haetaan sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta. Hakuaika päättyy 10.5.2024 klo 15. Hakemukseen tulee skannata kelpoisuutta osoittavat todistukset. Alkuperäiset todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Askolan kunta on savuton työnantaja. Lisätietoa kunnasta: www.askola.fi

Lisätietoja

http://www.askola.fi

Yhteystietomme

Lisätietojen antajat:
Rehtori Kaija Impola-Peltomaa puh. 040 710 9167, tai kaija.impola-peltomaa@askola.fi
Työ alkaa: 01.08.2024
Palvelusuhteen tyyppi: määräaikainen
Palkka: OVTES:n mukainen
Työn luonne: Kokoaikatyö
Tehtäväalue: Yleisopetus
Rekrytoiva yksikkö: Perusopetus
Työnantaja: Askolan kunta
Kunta: Askola

Tietoa organisaatiosta

Työnantajakuvaus:
Askola on noin 5000 asukkaan viihtyisä kunta itäisellä Uudellamaalla, vain 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä Porvoon naapurissa.

Sijainti
Linnakoskentie 49
07510 Askola

  • Askolan kunta - Tobacco-free workplace
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
    Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.